Mitä terapia on?

Terapeuttiset kuntoutusmuodot ovat teoriaan ja tutkimukseen pohjautuvaa keskustelu- ja/tai toimintaperusteista hoitoa, jota antavat siihen varta vasten koulutetut ammattihenkilöt. Terapeuttinen kuntoutus pohjautuu aina johonkin viitekehykseen potilaan ongelmien kehityksestä ja hoidon vaikuttavuudesta.

Psykoterapia on psyykkisten ongelmien ja erilaisten elämän kriisivaiheiden hoitamista keskustelun avulla yhteistyössä terapeutin kanssa. Terapia voi muodoltaan olla hyvin monenlaista ja se voi olla yksilö-, pari-, perhe- tai ryhmäterapiaa.

Psykoterapian kesto on hyvin yksilöllistä asiakkaasta ja hänen tilanteestaan riippuen: ns. kriisiterapia voi olla kestoltaan noin 10 kertaa ja pitkäaikainen terapia puolestaan 2-3 vuoteen.

Psykoterapiaa antaa aina terapiakoulutuksen käynyt henkilö, joka on peruskoulutukseltaan esimerkiksi psykologi, psykiatri, erikoissairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä tai teologi. Terapeuttina voi toimia kuka tahansa, mutta psykoterapeutti-nimitystä voi käyttää vain henkilö, joka on saanut siihen oikeuden Valviralta (ent. TEO).

Tutkimusten mukaan psykoterapia on tuloksellista ja vaikutukset ovat positiivisia. Noin 80% asiakkaista voi psykoterapian jälkeen paremmin kuin vastaavista ongelmista kärsivät ilman terapiaa. Tuloksellisuuteen näyttää eniten vaikuttavan terapeutin ja asiakkaan toimiva yhteistyösuhde.

Rahoitus

Psykoterapeutit ovat useimmiten yksityisesti palveluitaan tarjoavia ammatinharjoittajia, jotka veloittavat palveluistaan suositusten mukaisesti. Terapiamaksu on yksilötapaamisissa yleisimmin 50-80 euroa käynniltä.

Kelan kuntoutuksena kustantamassa psykoterapiassa KELA maksaa osan psykoterapeutin palkkiosta, jolloin kuntoutujan omavastuuosuudeksi jää yleisimmin 8-27 euroa käyntikerralta.

Kaupungeilta on mahdollista hakea ns. Valtava-rahoitusta omaan terapiaan, mikäli Kela ei sitä kustanna. Tätä kannattaa kysellä tarkemmin omalta hoitavalta lääkäriltä. Valtava-rahoitteisessa terapiassa asiakkaan maksettavaksi jää suurinpiirtein sama omavastuu kuin Kelan kustantamissa terapioissa.

Julkisen puolen terapiapalveluita esimerkiksi psykiatrian poliklinikoilla/mielenterveystoimistoilla on tarjolla hyvin vähän ja tällöin potilas saa hyvin harvoin valita oman terapeuttinsa. Julkisen puolen palveluista asiakas ei joudu maksamaan.

Miten pääsen terapiaan?

Jokainen kuntoutuja hakee oma-aloitteisesti oman terapeuttinsa omakustanteista, KELAn tai esim. kaupungin kustantamaa terapiaa varten. Terapeutin valintaan kannattaa uhrata aikaa ja vaivaa, sillä terapiasuhteen ja toipumisen kannalta on tärkeää että henkilökemiat ja luottamussuhde terapeuttiin toimivat.

  • Terapeuttia etsiessä kannattaa myös pohtia omia tavoitteita ja toiveita terapian suhteen, jotta osaat tarvittaessa esittää kysymyksiä myös terapeuttiehdokkaallesi.
  • Millaisia odotuksia ja ajatuksia sinulla on terapian suhteen?
  • Millaista terapiaa toivoisit?
  • Kuinka hyvin pystyt sitoutumaan terapiassa käymiseen?
  • Mitä omia tavotteita sinulla on hoidon suhteen?
  • Oletko valmis kokeilemaan uusia keinoja ratkaistakseksesi ongelmasi?
  • Minkälainen terapiaviitekehys tuntuu sinusta lähtökohtaisesti parhaimmalta? Mitä vaihtoehtoja sinulla on valittavanasi?

Terapeuttiin otetaan useimmiten yhteyttä puhelimitse. Haastattelukäyntejä on yleensä muutamia. Nämä asiakas maksaa itse.

Psykoanalyysi ja psykoanalyyttinen psykoterapia

Psykoanalyysi on psykoterapian muoto, joka perustuu teoriaan ihmisen mielen rakenteesta ja kehityksestä. Psykoanalyyttisessa hoitomenetelmässä ihmisellä on tarkoitus turvallisessa vuorovaikutussuhteessa analyytikon kanssa tehdä havaintoja oman mielensä tapahtumista - mukaan lukien analyytikkoon liittyvät ajatukset - ja kertoa niistä avoimesti ja rehellisesti. Tavoitteena on itseymmärryksen ja sisäisen eheyden lisääminen sekä omaa hyvinvointia häiritsevien tietoisten ja tiedostamattomien esteiden voittaminen.

Psykoanalyyttisella hoidolla – psykoanalyysilla ja psykoanalyyttisella psykoterapialla - pyritään kestävään muutokseen. Se on luonteeltaan tiivistä ja pitkäjännitteistä ja kestää yleensä useita vuosia. Analyysitunteja on tavallisimmin neljä kertaa viikossa, psykoterapiatunteja yleensä 1-3 kertaa viikossa. Psykoanalyyttinen työskentely perustuu vuorovaikutukseen ja molemminpuolisuuteen, jossa hoidossa käyvän omalla henkilökohtaisella psyykkisellä työllä on keskeinen merkitys.

Lasten ja nuorten psykoanalyyttisen hoidon tavoitteena on auttaa poistamaan sisäisiä kehityksen estymiä ja auttaa omien yksilöllisten voimavarojen löytämiseen ja käyttämiseen.

Lähde: www.psykoanalyysi.com

Ylös

Behavioraalinen psykoterapia

Behavioraalisessa terapiassa tavoitteena on muuttaa asiakkaan ongelmia tuottavaa käyttäytymistä opettamalla hänelle vaihtoehtoisia tapoja tai tekniikoita toimia. Esimerkiksi ujoille ihmisille opetetaan sosiaalisia taitoja, joita harjoitellaan ensin terapiassa keskustelun ja mielikuvien tasolla. Asteittain harjoittelu etenee uusien taitojen vahvistamiseen todellisissa vuorovaikutustilanteissa. Behavioraalinen terapia painottuu ulospäin näkyvän käyttäytymisen muuttamiseen, eikä siinä olla kiinnostuneita niinkään tunteista tai ajatuksista.

Ylös

Kognitiivinen psykoterapia

Kognitiivisessa psykoterapiassa tutkitaan hyvinvointia rajoittavia, epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja ja niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin. Näiden ajattelutottumusten tunnistamisen ja muuttamisen ohella kognitiivisessa psykoterapiassa kehitetään ongelmanratkaisutaitoja ja selviytymiskeinoja. Usein psykoterapiatyöskentely on hyvin käytännönläheistä - uusia suhtautumis- ja toimintatapoja kokeillaan jokapäiväisessä arkielämässä terapiaistuntojen välillä.

Kognitiivinen psykoterapia on yleensä yksilöterapiaa, mutta se voi olla myös ryhmä-, pari- tai perheterapiaa. Se soveltuu kaikille ikäryhmille, myös lapsille. Monia kognitiivisen psykoterapian työtapoja sovelletaan neuvonnassa, työnohjauksessa, konsultaatiossa ja koulutuksessa.

Kognitiivinen psykoterapia voi olla kestoltaan lyhyttä (10 -20 kertaa) tai pitkää (vuosi tai enemmän). Tavallisesti kognitiivinen psykoterapia on tiheydeltään 1-2 kertaa viikossa tapahtuvaa.

Kognitiivisella psykoterapialla on vahva teoreettinen ja tieteellinen pohja. Psykoterapiamuodoista se on tieteellisesti tutkituin. Sillä on saatu hyviä hoitotuloksia. Se estää myös oireiden uusiutumista, koska psykoterapiassa opitaan oireiden tunnistamista ja itsehoitokeinoja.

Kognitiivisen psykoterapian on todettu olevan tehokas hoitomuoto mm. depressiossa, syömishäiriöissä ja ahdistuneisuushäiriöissä (paniikkihäiriö, sosiaaliset pelot, pakko-oireinen häiriö ja traumaperäinen stressireaktio). Kognitiivisella psykoterapialla on hoidettu myös psykosomaattisia ongelmia, päihderiippuvuutta, persoonallisuushäiriöitä ja skitsofreniaa.

Lähde: www.kognitiivinenpsykoterapia.fi

Ylös

Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia

Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia eli KAT on ajallisesti rajattu psykoterapian muoto, jossa terapeutti ja potilas yhdessä tutkivat ja havainnoivat potilaan oireilua ja muuta kokemusmaailmaa pyrkien hahmottamaan taustalla olevia sisäistyneitä toimintatapoja. Tarkoitus on yhdessä löytää sellainen hahmotus, kuvaus, joka voi olla potilaan työvälineenä, hänen pohdintojensa apuna, terapiatuntien ulkopuolella ja edelleen terapiajakson jälkeen. Tämä kuvaus on työskentelyn tukena myös terapiatuntien aikana, ja se muuttaa muotoaan yhteisen ymmärryksen lisääntyessä ja syventyessä.

Psykoterapiaan hakeutuessaan ihminen kärsii jostakin oireesta tai toistuvasta kokemuksesta, tai hän pohtii aikaisempien elämänkokemustensa vaikutusta nykypäivän elämään. Nämä vaikutukset voivat näkyä esimerkiksi toistuvana tapahtumien kulkuna, tai tapana suhtautua muihin ihmisiin ja itseen. Historia on ikään kuin läsnä nykypäivässä mielen sisäisenä dialogina ja suhteessa elämään, ihmisiin ja ympäristöön. Potilaan arkielämässä ja terapiatunnilla tämä sisäinen keskustelu, vuoropuhelu, on tarkastelun kohteena ja ymmärryksen lähteenä. Itsehavainnoinnin kehittyminen avaa potilaalle mahdollisuuden tietoisempiin valintoihin ja muutokseen.

Kognitiivis-analyyttinen terapian alussa luodaan yhteistä hahmotusta neljällä tai viidellä kertaviikkoisella käynnillä. Syntynyt hahmotus kirjataan paperille yhteiseksi työvälineeksi, ja sovitaan terapiajakson pituudesta. Jakson lopussa arvioidaan yhdessä mihin on päästy, ja sovitaan seurannasta. Terapian kokonaispituus vaihtelee pelkästä muutaman kerran hahmotusvaiheesta 16 tai 20 istunnon pituisiin hoitoihin. KAT:aa käytetään myös tätä pidemmissä hoidoissa. Koska potilaan oma aktiivinen työskentely terapiatuntien ulkopuolella painottuu, terapiaistunnot toteutuvat useimmiten kertaviikkoisina.

Yhteiset hahmotukset voidaan siis kirjata paperille hoidon suunnitteluvaiheessa ja myöhemmin terapiajakson päättyessä. Keskeneräisten asioiden työstämistä arvioidaan yhdessä seurantakäynneillä, jolloin voidaan tarvittaessa suunnitella potilaan tarvitsemaa ja tilanteeseen sopivaa jatkotyöskentelyä.

KAT:aa voidaan käyttää joustavasti niin, että sen sisällä käytetään psykoterapeuttisen keskustelun rinnalla kirjallisia, kuvallisia, toiminnallisia tai mielikuvatekniikoita. KAT:n hahmotustapaa voidaan myös käyttää pariterapiassa tai ryhmäterapiassa ja erilaisten hoidollisten tilanteiden jäsentämisessä kuten yhteisöllisissä pohdinnoissa, työnohjauksessa, konsultaatioissa ja neuvonnassa. KAT on alun perin kehitetty vastaamaan julkisen sektorin mielenterveystyön tarpeisiin, mutta sitä käytetään myös psykoterapiamuotona yksityisellä sektorilla.

KAT:n teoriatausta nousee psykoanalyyttisestä objektisuhdeteoriasta ja kognitiivisesta psykologiasta. Sen hahmotustapa on myös lähellä systeemiteoreettista ajattelua. KAT on syntynyt psykiatri Anthony Rylen kehittämänä alun perin Englannissa, Sussexin yliopistossa ja St. Thomasin yliopistoklinikalla Lontoossa. Terapiamuotoa ryhdyttiin Suomessa kouluttamaan 1980-luvun puolivälissä. Täällä sen teoreettisena kehittäjänä on ollut dosentti Mikael Leiman.

Lähde: www.finkat.net

Ylös

Kognitiivinen käyttäytymisterapia

Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa hoitosuhde nähdään avoimena yhteistyösuhteena. Terapia alkaa yleensä käyttäytymisanalyysillä, jossa analysoidaan asiakkaan vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa.

Käyttäytymisanalyysi kestää yleensä ensimmäiset 2-5 tapaamiskertaa. Näillä tapaamiskerroilla pyritään analysoimaan kaikki asiakkaan tilanteeseen vaikuttavat taustamuuttujat. Varsinaisesta hoidosta ja sen arvioidusta kestosta voidaan sopia tämän jälkeen.

Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa keskitytään pääasiallisesti nykytilanteessa vaikuttavien ongelmien ratkaisuun ja niitä ylläpitävien tekijöiden tarkasteluun. Terapiaprosessin aikana pyritään korvaamaan elämää hankaloittavia toimintamalleja paremmin toimivilla ja autetaan asiakasta saavuttamaan sellaisia taitoja, jotka edesauttavat hänen omaa elämäänsä. Hoidon kohteet määritellään tarkasti, ne valitaan ja niiden toteuttamisesta sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa. Terapiassa korostuu harjoittelu- ja ongelmanratkaisupainotus ainutkertaisten oivallusten korostamisen sijasta.

Kognitiivisen käyttäytymisterapian tehokkuus on todettu sadoissa tieteellisissä tutkimuksissa ja se on saavuttanut tunnustusta kaikkialla maailmassa erityisen tehokkaana ja tieteellisesti tutkittuna terapiamuotona. Tällä hetkellä on olemassa käyttäytymisterapeuttisia hoitomenetelmiä lähes kaikkiin psykiatrisiin, neurologisiin ja terveyspsykologisiin ongelmiin ja häiriöihin ja monien ongelmien hoidossa nämä hoitomenetelmät on osoitettu parhaiksi psykologisiksi hoitomenetelmiksi.

Alueita, joilla kognitiivisen käyttäytymisterapian hoitomenetelmät ovat osoittautuneet erityisen tehokkaiksi ovat esim. ahdistuneisuus-, pelko-, ja masennusongelmat, syömis- ja unihäiriöt, oppimisvaikeudet, seksuaaliset ja muut parisuhdeongelmat, huono itseluottamus, väärinkäyttöongelmat, skitsofrenia ja erityyppiset stressiongelmat ja yleiseen terveyteen liittyvät ongelmat sekä lapsuuteen ja kehitysvammaisuuteen liittyvät häiriöt. Eräs uusi hoitoalue on rajatilahäiriöt, joiden hoidossa kognitiivisella käyttäytymisterapialla on myös saatu hyviä tuloksia.

Kognitiivisen käyttäytymisterapian tehokkuus perustuu suuresti siihen kokeelliseen ja tieteelliseen traditioon, johon tämä terapiamuoto perustuu. Huonoksi osoittautuneet menetelmät on yksinkertaisesti hylätty.

Lähde: www.kakkt.fi, www.kayttaytymisterapia.net

Ylös

Ratkaisukeskeinen psykoterapia

Ratkaisukeskeinen terapia on luonteeltaan mahdollisimman käytännönläheinen lyhytterapeuttinen lähestymistapa ja se rakentuu teoreettisesti mm. systeemiteorian, kybernetiikan ja konstruktivismin ajatuksiin. Lähestymistavasta käytetään myös termejä "voimavarasuuntautunut terapia" ja "tavoitesuuntautunut terapia". Ratkaisukeskeistä terapiaa voi harjoittaa sellaisenaan ja siihen voi luontevasti liittää muiden viitekehyksien, esim. psykodraaman ja hypnoosin ideoita.

Ratkaisukeskeisyyden periaatteita voidaan soveltaa kaikessa inhimillisessä vuorovaikutuksessa ja terapia on vain osa sen sovellutusalueista. Terapiassa sen ideoita voidaan soveltaa kaikenikäisille niin yksilö-, pari-, perhe kuin ryhmäterapioissa. Muita sovellutusalueita ovat mm. työyhteisöjen kehittämishankkeet, uusien näkökulmien löytäminen ongelmatilanteisiin työpaikoilla, kouluissa jne., asiakaslähtöisyyden tehostaminen myyntityössä, koulutukset – lista on loputon.

Ratkaisukeskeisyydessä keskitytään ratkaisuihin ja tavoitteisiin ongelmien sijaan. Asiakkaassa pyritään herättämään oivalluksia ja aktivoimaan hänen resurssejaan. Tavoiteseurannassa keskitytään onnistumisiin ja mahdollisista "takapakeista" mallitetaan oppimiskokemukset ja näin määritetään nekin kasvukokemuksiksi. Ratkaisukeskeisyydessä ymmärretään, että kaikkiin asioihin on useita näkökulmia ja mielipiteitä, joita ei arvoteta oikea-väärä-ajattelulla. Ratkaisukeskeisyydessä pyritään löytämään oivallus, että elämän luonne ei ole joko-tai -luonne, vaan usein se on sekä-että -ilmiötä.

Ratkaisukeskeisellä ohjaajalla/terapeutilla on lukuisia "reseptinomaisia" malleja ohjata asiakastaan oivalluksiin – kuitenkin tavoite on olla mahdollisimman luova ja rakentaa ohjaaminen "tähän hetkeen", siten, että ratkaisut ja oivallukset syntyvät mahdollisimman täydellisesti asiakkaan omina prosesseina. Kaikki ohjaaminen tapahtuu asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen ja hänen arvomaailmaansa ja maailmankuvaansa arvostaen.

Ratkaisukeskeinen terapia on luonteeltaan lyhytterapiaa, jossa tapaamiskertoja on keskimäärin muutamasta ehkä kuuteen. Ratkaisukeskeinen lähestymistapa terapiassa ei kuitenkaan tarkoita, ettei terapiaprosessi voisi olla pidempikin. Tällöin ideana vain on joka kerta toimia ratkaisukeskeisesti eli asiakkaan resursseja aktivoiden.

Lähde: www.tukiasema.net

Ylös

Skeematerapia

Skeemakeskeinen psykoterapia yhdistelee kognitiivisen terapian, behavioraalisen terapian, hahmoterapian ja objektisuhdeteorian ajatuksia. Skeemakeskeisen lähestymistavan on kehittänyt Jeffrey Young. Terapialla hoidetaan vaikeita psyykkisiä ongelmia, kuten esimerkiksi persoonallisuushäiriöitä, kroonista masennusta, itsetuhoisuutta ja syömishäiriöitä.

Terapiassa keskitytään tunnistamaan ja tarkastelemaan omia ajattelutapoja ja mielikuvia (eli skeemoja), jotka selittävät miksi me käyttäydymme tietyissä tilanteissa tietyllä kielteisiä seurauksia aiheuttavalla tavalla. Terapian vaikutus perustuu siihen tietoisuuden lisääntymiseen haitallisista skeemoista. Kun skeemat voidaan nostaa kriittisen tarkastelun ja järkeilyn eteen, niitä voidaan muuttaa vähemmän haitallisiksi. Terapian tavoitteena on asiakkaan itsetuntemuksen ja psyykkisten hallintakeinojen kehittäminen.

Lähde: www.schematherapy.com

Ylös

NLP-terapia

NLP eli Neuro-Linguistic Programming, kuvataan joskus konstruktivistisena tietomallina ja tutkimussuuntauksena, ja joskus terapeuttisena suuntauksena tai menetelmäjärjestelmänä, joka yhdistää neurologian ja kielitieteen.

NLP ei ole uusi terapiakoulukunta, vaan tarjoaa tietyn työkalupakin tai setin tekniikoita, jotka ovat edustettuina jonkin verran jokaisessa terapiamuodossa. Ne voidaan integroida muihin terapiamenetelmiin ja niiden tarkoitus on rikastuttaa terapiatyylejä, joissa ollaan jo taitavia.

NLP sai alkunsa 1972, kun John Grinder ja Richard Bandler yhteistyössä huomasivat mielikuvien ja kielikuvien vaikutusvoiman. NLP perustuu pitkälti samanlaiselle ajattelulle kuin kognitiivinen psykoterapia, etenkin sen konstruktiiviset suuntaukset: tutkitaan sitä, miten ihmiset rakentavat ongelmalliset tunteet ja käyttäytymisen mm. omilla mielikuvillaan ja sisäisellä puheellaan ja miten näitä tekijöitä muuttamalla myös tunteet ja käyttäytyminen muuttuvat.

NLP on menetelmänä lähellä myös ratkaisukeskeistä terapiaa siinä, että asiakasta autetaan rakentamaan myönteisiä tavoitteita ja häntä aktivoidaan etsimään omia, jo olemassa olevia voimavarojaan. Käyttäytymisterapioihin kytkentöjä löytyy taas oppimisen lainalaisuuksien hyväksikäytössä, mm. mallioppimisen hyväksikäyttö ja ehdollistamiseen perustuvat resurssiankkuroinnit.

Lähde: Riitta Ahvenniemi

Ylös

Gestalt-terapia

Gestalt- eli hahmoterapiassa päähuomio on nykyisyydessä, tässä ja nyt - ihminen elää menneisyytensä ja tuntemattoman tulevaisuutensa välissä. Nykyhetkessä hänellä on muistonsa, ilonsa, toiveensa, fantasiansa, murheensa ja pelkonsa, jotka usein valtaavat mielen tuottaen huolta, ahdistusta ja riittämättömyyden tunteita.

Nykyhetkessä ihminen myös elää vanhojen tottumustensa ja uskomustensa ohjaamana. Tästä saattaa seurata tuoreuden katoaminen; elämä on rutinoitua, kaavamaista eikä välttämättä tunnu omalta.

Olemassaolo ja huomio sitoutuvat menneeseen, selvittämättömiin ja kesken jääneisiin tilanteisiin ja ihmissuhteisiin. Myös huoli tulevaisuudesta sitoo energiaa ja vie huomion pois tästä hetkestä. Huoli ja ahdistus ilmenevät psyykkisinä ongelmina, fyysisinä kiputiloina ja sairauksina.

Gestalt-terapiaa annetaan yksilö-, pari- ja ryhmäterapiana. Terapiassa terapeutin rooli on toimia avustajana, sekä tukea ja rohkaista asiakasta tämän ottaessa askeleita kohti uutta ja tutkimatonta. Ongelmien ja kipupisteiden lähestymistapa on kokonaisvaltainen, tuntemuksiin perustuva. Arkitodellisuuden lisäksi keskitytään kuuntelemaan kehon viestejä, omaa alitajuntaa ja intuitiota. Terapiaa voi käyttää akuutin tai pitkäaikaisen kriisin, trauman tai neuroosin hoidosta mielen ennaltaehkäisevään kuntoutukseen, sekä omien voimavarojen lisäämiseen.

Terapian pyrkimys on lisätä yksilön itsetuntemusta, sekä tietoisuutta itsestä ja omista valinnoistaan. Kierto- tai oikotietä ei ole. Terapiassa asiakas kohtaa itsensä ja katsoo peiliin. Tiellä on riemukkaita ahaa-elämyksiä ja myös tuskallisia ja turhauttavia tiedostamisen hetkiä. Eli aina ei ole hauskaa.

Gestalt-terapeutin tehtävä ei ole antaa valmiita vastauksia, vaan avustaa asiakastaan oivaltamisen ja tietoisuuden tiellä. Prosessi kysyy malttia ja vaatii aikaa. Terapiassa ei yritetä muuttaa ihmistä eikä poistaa ei-toivottuja persoonallisuuden piirteitä. Sen sijaan pyrkimys on opetella elämään oman historiansa ja luonteenpiirteidensä kanssa. Vasta silloin, kun henkilö tulee tietoiseksi omista käyttäytymiskaavoistaan, hänellä on mahdollisuus valita, jatkaako samaan malliin vai muuttaako niitä.

Terapia- ja voimaantumisprosessia voi kuvata vertauskuvan muodossa: Elämänsä voi elää istuen kuljettajan vieressä, apukuskina ”pelkääjän paikalla”. Auto kulkee sinne, minne joku sen kuljettaa. Terapiassa siirrytään pikkuhiljaa apukuljettajan paikalta oman auton rattiin ja sen hallintaan.

Lähde: www.suomenhahmoterapia.fi
Katso myös: www.gestaltterapiayhdistys.fi

Ylös

Logoterapia

Logoterapia on wieniläisen neurologin ja psykiatrin Viktor E. Franklin kehittämää henkistä, tarkoituskeskeistä psykologiaa ja filosofiaa.

Logoterapia luetaan kuuluvaksi humanistisen psykologian piiriin ja sitä pidetään kolmantena wieniläisenä psykoterapian koulukuntana. Siinä missä Sigmund Freud näki ihmisten ongelmaksi seksuaalisen turhautumisen, Alfred Adler alemmuudentunteen, näki Frankl ihmisten suurimmaksi ongelmaksi elämän mielettömäksi kokemisen eli eksistentiaalisen ahdistuksen.

Logoterapia ei ole vain psykoterapiaa, vaan filosofisena ajattelumallina logoterapiaa voidaan soveltaa kaikilla elämänalueilla kuten työelämässä, perhe-elämässä, kasvatuksessa ja opetuksessa sekä elämäntaidollisissa kysymyksissä. Se tukee ihmisenä olemista ja siihen liittyvien ongelmien tarkoituskeskeistä ratkaisemista tässä ajassa.

Logoterapian ihmiskuva on kolmiulotteinen. Fyysisen ja psyykkissosiaalisen ulottuvuuden lisäksi ihmisellä on henkinen ulottuvuus, jonka ominaisuuksia ovat muun muassa vapaus ja vastuu, aito omatunto ja tahto tarkoitukseen.

Logoterapia tarkastelee menneisyyttä mahdollisuuksien ja voimavarojen lähteenä. Katse suunnataan tulevaisuuteen ja siihen, mikä tarkoitus kutsuu juuri kyseistä ihmistä. Elämän tarkoitus voi täyttyä kolmella tavalla. Ensimmäinen on saada maailmassa jotakin hyvää aikaan toimimalla. Toinen on kokemalla elämys taiteessa, luonnossa tai rakkaudellisessa ihmissuhteessa. Kolmas ja korkein ihmisen mahdollisuus toteuttaa elämänsä tarkoitus on valita arvokas suhtautuminen tilanteeseen, jota ei voi muuttaa.

Lähde: www.logoterapiayhdistys.fi, www.logoterapia.fi, www.wikipedia.fi

Ylös

Integratiivinen psykoterapia

Teksti tulossa.

Ylös

Interpersoonallinen psykoterapia

Interpersoonallisen psykoterapian taustalla on ajatus läheisten vuorovaikutussuhteiden ja niissä tapahtuvien roolimuutosten tärkeästä merkityksestä masennuksen synnyssä. Interpersoonallisessa psykoterapiassa tarkastellaan terapeutin aktiivisessa johdatuksessa yhdessä todettuja ja valittuja, ajankohtaisia ongelma-alueita potilaan vuorovaikutussuhteissa ja elämänmuutoksissa. Interpersoonallisen psykoterapian tavoitteet ja pituus sovitaan heti terapian alkuvaiheessa ja se käsittää yleensä 16-20 viikottaista tapaamiskertaa kestäen näin yhteensä 4-5 kuukautta.Terapia on kehitetty alunperin masennuksen hoitoon, mutta sitä käytetään myös muiden häiriöiden hoidossa.

Lähde: www.tohtori.fi

Ylös

Transaktioanalyysi

Transaktioanalyysi (TA) on sekä persoonallisuusteoria että menetelmä yksilön toiminnan ja ihmissuhteiden parantamiseksi. Transaktioanalyysi tarjoaa keinoja, jotka auttavat tiedostamaan, ymmärtämään ja muuttamaan rakentavasti tunne-, uskomus- ja käyttäytymisjärjestelmiä.

Persoonallisuusteoriana TA määrittelee, kuinka ihmiset ovat psykologisesti rakentuneet ja kuinka he käyttäytyvät. TA tarjoaa vuorovaikutusmallin, joka mahdollistaa erilaisten systeemien ja organisaatioiden analysoinnin ja ymmärtämisen. Transaktioanalyyttistä teoriaa käytetään erilaisissa terapia-, koulutus- ja kasvatustilanteissa. TA tarjoaa teorian persoonallisuuden patologioista sekä terapiametodin, jota voi käyttää yksilö-, ryhmä-, pari- ja perheterapiassa.

Transaktioanalyysin peruskäsitteitä ovat minätila, transaktiot, elämänkäsikirjoitus, elämänasemat, huijaustunteet ja pelit sekä autonomia ja kommunikaatio:

Minätila: Minätilamalli on TA:n peruskäsite ja se jaetaan toiminnalliseen sekä 1. ja 2. asteen rakenteelliseen malliin. Minätila viittaa käyttäytymisen, ajattelemisen ja tuntemisen tapaan ja ilmaisee osaa persoonallisuudestamme tiettynä aikana. Minätilat jaetaan Vanhempi-, Aikuinen- ja Lapsi -minätilaan. Vanhempi-minätila sisältää kaikki ajatukset, tunteet ja käyttäytymismallit, jotka olemme oppineet vanhempihahmoiltamme. Aikuinen-minätila sisältää kaikki ajatukset, tunteet ja käyttäytymismallit, jotka ovat tilanteen mukaisia. Lapsi-minätila sisältää kaikki ajatukset, tunteet ja käyttäytymismallit sellaisina kuin ne koimme lapsina. Toiminnallinen minätila-analyysi jakaa Vanhempi-minätilan Kontrolloivaan ja Hoivaavaan Vanhempaan. Lapsi-minätila jakautuu Luonnolliseen ja Mukautuvaan Lapseen ja mukautuva Lapsi-minätila jakautuu edelleen Sopeutuvaan, Kapinoivaan ja Vetäytyvään Lapseen.

Transaktiot: Transaktiot kuvaavat vuorovaikutusta. Vuorovaikutustilanteessa lähetämme jonkin viestin omasta minätilastamme ja toinen henkilö vastaa omasta minätilastaan käsin. Transaktiot jaetaan täydentyviin, risteytyviin ja piilotransaktioihin. Kun olemme keskenämme vuorovaikutuksessa, huomioimme toisemme. TA-kielessä kaikkia tapoja osoittaa huomiota kutsutaan sivelyiksi (strokes). Sivelyt jaetaan sanallisiin ja sanattomiin, suoriin ja epäsuoriin sekä myönteisiin ja kielteisiin. Kun ihmiset ovat vuorovaikutuksessa ryhminä tai pareittain, he käyttävät aikaa eri tavoilla, mitä voi TA:n käsitteiden avulla tarkastella. Ajanjäsentäminen jaetaan vetäytymiseen, rutiineihin, ajanvietteeseen, toimintaan, peleihin ja läheisyyteen.

Elämänkäsikirjoitus: Jokainen meistä tekee lapsuudessaan päätökset omasta elämänkäsikirjoituksestaan. Elämänkäsikirjoitus sisältää alun, keskikohdan ja lopun sekä käskyt, kiellot, ohjelman ja aikaiset päätökset. Suurin osa käsikirjoituksesta on valmis ennen seitsemättä ikävuotta. Aikuisina meillä on taipumus tehdä valintoja, jotka sopivat tiedostamattomaan elämänkäsikirjoitukseemme. Käskyt ovat vanhempihahmojen Vanhempi-minätilasta lähetettyjä luonnehdintoja itsestä, muista ihmisistä ja elämästä ja ovat samalla ns. hiostajia. Hiostajat ovat: olet OK, jos miellytät olet vahva/olet täydellinen/kiirehdit tai jos yrität enemmän. Kiellot ovat vanhempihahmojen Lapsi-minätilasta lähetettyjä viestejä, jotka ovat luonteeltaan yleensä sanattomia. Ohjelma määrittelee, miten toteutamme käskyjä ja kieltoja. Elämänkäsikirjoitus sisältää sarjan päätöksiä, jotka lapsi tekee vastauksena käskyihin ja kieltoihin, jolloin ovat kyseessä aikaiset päätökset.

Elämänasemat: Kun teemme aikaisia päätöksiä eli lapsuuden tulkintoja itsestä, muista ihmisistä ja elämästä, meille muodostuu perusoletus omasta itsestämme ja toisista ihmisistä. Perusolettamukset, elämänasemat jaetaan neljään asemaan; minä olen ok / sinä olet ok, minä en ole ok / sinä olet ok, minä olen ok / sinä et ole ok ja minä en ole ok / sinä et ole ok. Lapselle tehdyt tulkinnat ovat vallitsevassa elämäntilanteessa paras tapa saada tarpeensa tyydytettyä ja selviytyä. Aikuisena saatamme edelleen tuntea Lapsi-minätilassa, että emme saa tyydytettyä tarpeitamme. Saatamme tuntea jopa olemassaolomme uhatuksi ja määrittelemme siksi todellisuuden uudelleen oman viitekehyksemme mukaiseksi. Kun jätämme huomioimatta tosiasioita, jotta todellisuus sopii omaan käsikirjoitukseemme, on kyse väheksynnästä. Osana käsikirjoituksen ylläpitämistä saatamme aikuisena luoda suhteita, joissa toistamme samoja vuorovaikutusmalleja kuin alkuperäisissä vanhempi – lapsi suhteissa. Suhteen toinen kumppani on Vanhempi ja Aikuinen -minätiloissa ja toinen kumppani Lapsi-minätilassa. Pari toimii tällöin aivan kuin käytössä olisi vain kolme minätilaa kuuden asemesta, jolloin puhutaan symbioosista.

Huijaustunteet ja pelit: Lapsena havahduimme siihen, että perheessä tietyt tunteet ovat hyväksyttyjä ja tietyt tunteet kiellettyjä. Myönteisen huomion saamiseksi päätämme ehkä tuntea vain hyväksyttyjä tunteita, jotka korvaavat aidot tunteet. Korvaavia tunteita kutsutaan huijaustunteiksi. Jos koemme huijaustunteita, mutta varastoimme ne emmekä ilmaise niitä, kysymys on merkkien keräämisestä. Peli on sarja toistuvia transaktioita, jossa molemmat osapuolet päätyvät kokemaan huijaustunteita. Peli sisältää aina vaihdon, hetken, jolloin molemmat osapuolet kokevat, että jotakin odottamatonta ja epämiellyttävää on tapahtunut.

Autonomia ja kommunikaatio: Jotta voimme ymmärtää täysin mandollisuutemme ratkaista ongelmia aikuisena, meidän tulee tulla tietoisiksi tiedostamattomista malleistamme ja luopua omasta käsikirjoituksestamme. Kun olemme tiedostaneet, etteivät lapsuudessa päätetyt mallit toimi tänä päivänä, siirrymme toimimaan autonomisesti. Autonomia sisältää kyvyn tietoisuuteen, spontaanisuuteen ja läheisyyteen.

TA:n filosofian mukaan ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Kaikilla on kyky ajatella ja ihmiset päättävät omasta kohtalostaan eli ovat vastuussa omista ajatuksistaan, tunteistaan ja käyttäytymisestään. Tehdyt päätökset ovat muutettavissa.

TA:n filosofiasta seuraa kaksi työskentelyn perusperiaatetta: sopimukset ja avoin kommunikaatio. Sopimuksiin perustuva työskentely tarkoittaa sitä, että muutostavoite on määritelty, jolloin osapuolten välillä on määritelty vastuu muutoksen saavuttamisesta. Sopimukset voivat olla joko kontrolliin tai muutostyöskentelyyn tähtääviä sopimuksia. Terapiatyöskentely ei voi perustua pelkkään kontrolliin, vaan edellyttää asiakkaalta suuntautumista muutosta kohti ja halua muuttua. Avoin kommunikaatio tarkoittaa, että osapuolten tulee saada kaikki informaatio, joka tarvitaan muutostavoitteen saavuttamiseen.

Lähde: www.finta.net

Ylös

Supportiivinen psykoterapia

Supportiivisessa eli tukea antavassa psykoterapiassa pyritään tukemaan niitä voimavaroja, joita kullakin potilaalla vielä sairaudestaan huolimatta on jäljellä. Sitä pidetään usein sopivana hoitomuotona erityisesti kaikkein vaikeimmin psyykkisesti häiriintyneille potilaille.

Lähde: www.tohtori.fi

Ylös

Kriisiterapia

Kriisiterapia on yleensä lyhytterapiaa. Ensimmäisellä käynnillä kartoitetaan asiakkaan tilanne ja avuntarve. Kriisiterapian kestoksi voidaan sopia esimerkiksi ensin viisi kertaa, jonka jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen.

Viitekehykseltään kriisiterapia voi olla esimerkiksi psykodynaamista, kognitiivista tai ratkaisukeskeistä. Terapeutit eivät tässäkään tapauksessa edusta yleensä puhtaasti mitään koulukuntaa, vaan kriisin hoidossa yhdistellään erilaisia menetelmiä. Yhteistä eri kriisiterapian muodoille on hoitojaksojen melko lyhyt (enintään 6-8 kuukautta) ja etukäteen määritelty kesto. Kriisiä hoitavassa lyhytterapiassa terapeutti on aktiivinen ja sopii yhdessä asiakkaan kanssa hoidon tavoitteet. Lyhytterapeuttisten menetelmien käyttö on perusteltua erityisesti silloin, kun onnettomuuden tai väkivallan uhrin on vaikea palata työhön, hänen ihmissuhteissaan on ongelmia, tai kun ahdistus, masennus ja itsetuhoajatukset ovat voimakkaita.

Tarvittaessa hoitoa voidaan jatkaa pitkällä terapialla. Traumaattinen kokemus voi laukaista tarpeen pohtia itseään ja elämäänsä aiempaa syvällisemmin. Aiemmat kriisit, niihin liittyvät tuskalliset muistot ja lapsuudenkokemukset saattavat aktivoitua, ja niiden läpikäyminen vie aikaa.

Lähde: www.nuortenkriisipiste.com

Ylös

EMDR

EMDR tulee englanninkielisistä sanoista Eye Movement Desensitization and Reprocessing, mikä tarkoittaa silmänliikkeen poisherkistämistä ja uudelleen prosessointia. EMDR on integroiva, monivaiheinen ja erittäin asiakaskeskeinen hoitotapa, jota käytetään yhä laajemmin myös Suomessa psyykkisten traumojen hoitamisessa.

Menetelmässä yhdistyy useiden erilaisten terapiasuuntausten puolia. EMDR -menetelmän perusperiaatteita selventää nopeutetun informaation prosessointimalli, jossa lähtökohtana on traumatapahtuman aikana lukkiutuneiden ja prosessoitumattomien, dysfunktionaalisten havaintojen prosessoiminen ja yhteen liittäminen. Näitä tilariippuvaisia, lukkiutuneita havaintoja pidetään traumaperäisten stressioireiden ensisijaisina syinä. (Shapiro, 1995, 1998)

Menetelmän käyttö liittyneenä asianmukaiseen hoitosuunnitelmaan voi merkittävästi nopeuttaa toipumista tuoreesta yksittäisestä traumaattisesta tapahtumasta, nopeuttaa myös ratkaisemattomien menneiden tapahtumien läpityöskentelyä sekä helpottaa asiakkaan uskomusten, tunteiden ja käyttäytymisen yhdistymistä kokonaisuudeksi.

EMDR -menetelmän on kehittänyt psykologi, fil.tri Francine Shapiro. Alkujaan hän suunnitteli mallin traumaattisten tai dysfunktionaalisten muistojen sekä niistä johtuvien psykologisten seurausten hoitoon ja sen vuoksi menetelmää on pääasiallisesti käytetty traumaperäisen stressihäiriön (PTSD:n) hoidossa. Tärkeimpänä päämääränä on vapauttaa asiakas menneisyyden ei-adaptiivisista siteistä siten, että hän saa takaisin kyvyn tehdä positiivisia ja joustavia valintoja nykyisyydessä.

Kuitenkin viime vuosina on yhä enemmän raportoitu EMDR:-menetelmän käytöstä myös kokeisiin liittyvän ahdistuksen, persoonallisuushäiriöiden, uhkapelin, työsuorituspaineiden, fobioiden ja paniikkihäiriöiden hoidossa.

EMDR menetelmä on tullut Suomeen vuonna 1994, jolloin ensimmäiset suomalaiset kliinikot opiskelivat menetelmää ulkomailla. Kriisikonsultointi- ja koulutuskeskus järjesti ensimmäisen EMDR I-tason seminaarin Suomessa vuonna 1995 Oulussa. Siitä alkaen koulutuksia on ollut vuosittain. Tällä hetkellä seminaarit järjestää Traumaterapiakeskus yhteistyössä EMDR -instituutin kanssa. Nykyisin Suomessa on n. 240 EMDR terapeuttia.

Lähde: www.emdr.fi

Ylös

Luonneanalyyttinen vegetoterapia

Kehopsykoterapia on kattonimike, jonka alla on monia eri kehollisesti orientoituneita psykoterapiasuuntauksia. Yksi niistä on luonneanalyyttinen vegetoterapia. Luonneanalyyttisen vegetoterapian teoreettinen viitekehys on Wilhelm Reichin teoriassa ja terapiamenetelmässä. Luonneanalyyttista vegetoterapiaa on harjoitettu 1900-luvun alkupuolelta saakka, ja Suomessakin jo muutamia kymmeniä vuosia.

Luonneanalyyttinen vegetoterapia saa nimensä siitä, että se hoitaa sekä ihmisen mieltä että kehoa. Luonneanalyysi tarkoittaa sitä, että luonnetta voi tarkastella ja että luonne on muutoksille altis. Vegetatiivinen viittaa somaan, toisin sanoen elimistöön, kehoon. Kehopsykoterapiassa ihminen tulee huomioiduksi kokonaisuutena. Tällöin työskennellään sekä sanallisten ilmausten, ajatusten ja mielikuvien, että kehon tuntemusten, aistimusten ja autonomiseen hermostoon lukkiutuneiden reagointitapojen kanssa. Kehopsykoterapia voi olla avuksi myös traumaattisista kokemuksista kärsiville.

Tapaamme olla maailmassa vaikuttavat geeniperimä, vallitseva yhteiskunta, perhe ja elämänkokemuksemme. Elimistön perustoimintoja, tunteita ja käyttäytymistä säätelee autonominen (ei-tahdonalainen) hermosto ja limbinen järjestelmä. Nykyhetken käyttäytymisemme pohjalla ovat näihin järjestelmiin varastoituneet kokemukset ja opit - yksilöllinen menneisyytemme. Toimintamme nykyhetkessä on usein pitkälti automatisoitunutta, tietoisuutemme ulottumattomissa. Nykyhetken tilanteessa elimistömme reagoi niillä fysiologisilla ja fyysisillä tavoilla, joihin se on tottunut. Elimistö, mieli ja keho, noudattaa vanhoja tuttuja ratoja, vaikka olosuhteet muuttuvat. Vaikka ihminen haluaisikin muuttaa käyttäytymistään, hän ei välttämättä pysty siihen yksin, vaan tarvitsee terapeuttisen tuen, toisen ihmisen apua, juuri autonomisen hermoston automaattisuudesta johtuen.

Ihmisellä on luonnostaan taipumus mennä kohti sitä, joka vetää puoleensa ja välttää sitä, joka työntää luotaan. Tunne on kehon viesti, joka valmistaa elimistön toimimaan kuhunkin tilanteeseen sopivalla tavalla. Jokin voi kuitenkin järkyttää tai häiritä pysyvästi tätä viestintää, emmekä tunne sitä mitä voisimme tuntea. Emme noudata sisäisiä tunteitamme ja aistimuksiamme, siis kehomme ilmauksia. Kadotamme tunteemme, toistamme yksioikoisesti jotakin tunnetta tilanteesta riippumatta tai tunteemme ovat jatkuvassa sekasorrossa. Jokin on lukossa, eikä toimintamme auta omaa tai yleistä hyvää: tunteemme eivät toimi enää kompassinamme. Toistamme nykyhetkessä vanhaa - uuden löytäminen ja tarkoituksenmukainen käyttäytyminen on ulottumattomissamme. Synnynnäinen toiminnanvapaus on kadonnut.

Ne tavat, miten olemme ja toimimme, kuvastavat luonnettamme. Luonne ei kuitenkaan ole ihmisen syvin olemus, hänen todellinen itsensä. Luonne kehittyy alun perin suojelemaan ihmistä ulkomaailman aiheuttamilta turhautumisilta ja tasapainottamaan ympäristön vaatimusten ja sisäisten viettitarpeiden välistä ristiriitaa. Luonteemme näkyy mielenliikkeissä, asenteissa, ajattelussa, tunteissa ja kaikessa käyttäytymisessämme. Se ilmenee myös kehomme asennoissa, liikkeissä ja liikkumattomuudessa.

Jännittynyt tai lamaantunut keho estää tunteiden liikkeen, jolloin tarkoituksenmukainen kokemus estyy. Kehon jännitystilan muuttuessa krooniseksi, ihminen alkaa pitää sitä elimistön ainoana ja omimpana olona. Pysyvästi jännittynyt lihas tekee jatkuvasti työtä ylläpitääkseen totunnaisia tapoja ja asenteita. Tähän kuluu suunnaton määrä energiaa ja se sitoo ihmisen myötäsyntyistä elämäniloa.

Tämä terapeuttinen menetelmä ei sisällä pakottamista, vaan eheytyminen etenee ihmisen oivallusten ja löytöjen perusteella. Terapian perustana on asiakkaan ja terapeutin välinen vuorovaikutus. Terapiassa keskustellaan, ja omaan kehoon ja sen ilmauksiin tutustutaan äänen ja liikkeen avulla. Myös hengityksellä on tärkeä asema tässä terapiassa. "Itse" ei ole ajatukset ja mielikuvat itsestä, vaan kokemus itsestä on ennen kaikkea kehollinen. Luonteen ja käyttäytymistapojen takaa ihminen löytää jotakin uutta ja alati muuttuvaa. Todellinen minä, itse, on aina jossakin määrin tuntematon ja yllätyksellinen.

Kestävä muutos tapahtuu, kun ihminen löytää kosketuksiin oman elämänvoimansa kanssa, hän ei enää vain samaistu luonteeseensa eikä ole elämänhistoriansa vanki. Tällöin ihmiselle palautuu kyky itsesäätelyyn ja valintaan. Energia vapautuu nykyhetkessä elämiseen ja elämänjano kasvaa. Tämän myötä myös aito yhteys toisiin ihmisiin ja muuhun maailmaan syvenee.

Lähde: www.luonne.fi

Ylös

Psykofyysinen psykoterapia

Kehopsykoterapia on kattonimike, jonka alla on monia eri kehollisesti orientoituneita psykoterapiasuuntauksia. Yksi niistä on psykofyysinen psykoterapia. Psykofyysinen psykoterapia on Suomessa uusi suuntaus, ja sillä viitataan George Downingin tunnetuksi tekemään menetelmään.

Psykofyysisessä lähestymistavassa ruumista ja sen tapahtumia pidetään yhtä tärkeinä terapeuttisen työskentelyn kohteina kuin esim. ajatuksia, kokemuksia, tunteita ja muistoja. Nähdään, että ruumis ja mieli muodostavat kokonaisuuden ja ovat koko ajan keskenään vuorovaikutuksessa. Ruumiin toimintoja ei voi selittää ilman mielen toimintaa – tai päinvastoin. Myös kasvuympäristö, kokemukset, ihmissuhteet, elämäntilanne, kulttuuri, yhteiskunta ja monet muut tekijät vaikuttavat kokemuksiin.

Psykofyysisessä lähestymistavassa ruumis nähdään tunteiden ja sisäisen maailman representaationa. Sisäisesti koettu tietoisuus omasta ruumiista ohjaa yhteyttä muihin ihmisiin ja vaikuttaa siihen miten ympäristö koetaan. Ruumiillisen kokemuksen kautta voidaan tarkastella suhdetta itseen ja toiseen. Oleellista on itsensä kokeminen ruumiillisena olentona, ruumisminänä. Jokaiselle meistä on muodostunut subjektiivinen käsitys psykofyysisyydestä, omasta minuudesta.

Omassa kokemuksessa yhdistyvät yksilölliset psyykeen ja fysiologian samanaikaiset tapahtumat. Oma kokemus edustaa kokonaisvaltaisesti sitä, mitä mielessä tapahtuu. Kun kokemus käsitellään mielensisäisesti, se muuttuu tietoiseksi ja minäkuvaa vahvistuu.

Psykofyysiset menetelmät koostuvat monesta eri terapiasuunnasta. 1970-luvulla psykoterapian kentässä elettiin murroksen aikaa, kehittyi monia uusia lähestymistapoja ja työskentelymuotoja – esimerkiksi perheterapia, hahmoterapia, ryhmäterapia, psykodraama ja psykofyysinen psykoterapia (tai kehokeskeinen psykoterapia). Psykofyysisen psykoterapian suuntauksia ja erilaisia kehollisia tekniikoita syntyi paljon. Yhteistä on se, että terapeutti käyttää sekä verbaalisia että kehoon kohdistuvia interventioita. Ei siis ole olemassa vain yhtä psykofyysistä erapiaa. Psykofyysisten psykoterapioiden lähestymistavat ja menetelmät voivat poiketa jonkin verran toisistaan.

Yksi psykofyysisen terapian uranuurtajista on George Downing. Hän määritteli alun alkaen kehittämänsä terapiamuodon integratiiviseksi sekä teoreettisten näkökulmien monipuolisuuden että terapeutin työskentelytapojen vuoksi. Downing -menetelmään perustuvan psykofyysisen terapian viitekehys perustuu psykodynaamiseen objektisuhdeteoriaan. Myös kognitiivisen psykoterapian, voimavarakeskeisen terapian, hahmoterapian ja eri lyhytterapioiden edustajat saattavat löytää menetelmästä tuttuja elementtejä.

Ruumiilliset kokemukset muodostavat pohjan tunneilmaisulle. Psykofyysisessä psykoterapiassa työskennellään erityisesti sen parissa, miten tunteet koetaan ja miten ne liittyvät ihmisen minäkokemukseen. Erilaiset tunteet ja tuntemukset voidaan havaita ruumiillisina kokemuksina. Siltana tietoisuuteen ovat mielikuvat kokemuksesta, mielikuvien pohjalta puolestaan voimme tavoittaa tunteen sanallisen ilmaisun. Terapeuttisen vuorovaikutuksen avulla kokemus voidaan nähdä uudessa valossa. Ruumiinilmaisu ja kehon kokemus koetaan usein aitona ja alkuperäisenä. Liittämällä fyysiset kokemukset mielikuviin, tunteisiin ja sanoihin ne muuttuvat. Esimerkiksi traumaattinen kokemus voi terapiassa muuttua korjaavaksi kokemukseksi. Terapiassa kokemukset jaetaan verbaalisesti ja ne saavat sanallisen ilmaisun.

Psykofyysisessä psykoterapiassa potilaan tietoisuuden kulkua seurataan viiden eri tason välillä (ajatukset ja verbaalinen ilmaisu, mielikuvat, tunteet, tuntemukset ja ruumiinilmaisu). Mitään tasoa ei pidetä toista tärkeämpänä, mitään niistä ei priorisoida toisten kustannuksella. Menetelmässä painotetaan psyykkisten ja fyysisten prosessien välistä läheistä yhteyttä ja niiden vähittäistä integroitumista. Menetelmä on hienovarainen – terapeutti ei pyri provosoimaan esiin voimakkaita reaktioita potilaassa, vaan paino on hitaassa kehon ja tunnereaktioiden muutostyössä. Keskeinen tutkimuksen kohde on terapeutin ja potilaan välinen vuorovaikutus, transferenssi- ja vastatransferenssi-ilmiöt, joiden kautta voidaan ymmärtää potilaan varhaisia suhteita.

Psykofyysisen psykoterapian työvälineitä ovat:

  • Ruumiin hahmotus: keskittyvä kokemus omiin sisäisiin tuntemuksiin ja niihin liittyviin tunnetiloihin
  • Hengitys: pallean osuus tunteiden säätelyssä
  • Kosketus: kosketuksen merkitys minuuden rakentumisessa, konkreettisesti tai henkisen läsnäolon kautta (kontakti, luottamus, kunnioitus)
  • Liike: esim. rajoittunut / avoin, lukkiutunut / ilmaiseva
  • Rajat: esim. pysäyttämisen kautta huomataan, miten ihminen reagoi erilaisiin rajoihin

Ruumiillisen kokemuksen kautta voidaan tarkastella suhdetta itseen ja toiseen. Psykofyysinen psykoterapia avaa oven tiedostamattomaan – esikielelliseen menneisyyteen, muistoihin ja ei-kielelliseen nykyhetkeen. Psykoterapia auttaa tiedostamaan ruumiin haitallisia ja voimavaroja kuluttavia suhtautumistapoja, jotka voivat estää kykyä olla aikuisissa suhteissa muiden kanssa.

Psykoterapiassa potilas voi tulla tietoisemmaksi siitä, miten hengitys tai tapa suhtautua omaan ja toisen ruumiiseen voivat toimia psykologisena puolustautumiskeinona – voiko ilmaista tunteitaan vai pitääkö ne esimerkiksi eristää, panssaroida tai jäädyttää ruumiiseen. Psykoterapia auttaa kehittämään uusia ja toimivampia suhtautumistapoja, joilla ei aiemmin ole ollut mahdollisuutta kehittyä. Se auttaa uudelleen organisoimaan myös sisäistynyttä vastavuoroisten suhteiden kenttää, suhdetta itseen ja ulkomaailmaan. Hienovaraisena, strukturoituna ja turvallisena terapiamuotona se tarjoaa mahdollisuuden traumatyöskentelylle, vaikeiden psyykkisten häiriöiden hoitoon, somaattisina oireina ilmenevien häiriöiden hoitoon ja kenelle tahansa ihmiselle, joka on kiinnostunut syventämään suhdettaan mielen ja kehon välillä.

Lähde: www.psykofyysinenpsykoterapia.fi

Ylös

Pari- ja ryhmäterapiat

Psykoanalyyttinen ryhmäpsykoterapia

Psykoanalyyttisella ryhmäpsykoterapialla tarkoitetaan ryhmässä tapahtuvaa hoitoa, jossa sovelletaan psykoanalyyttisia teorioita ja ryhmän dynaamisia ilmiöitä hoidollisiin tarkoituksiin. Se perustuu näkemykseen, jonka mukaan psyykkiset oireet syntyvät ihmisten välisissä suhteissa ilmenevissä vääristymissä ja ne ovat myös korjattavissa vuorovaikutuksellisissa yhteyksissä.

Terapiaryhmässä jäsenten välille muodostuu vuorovaikutusten verkosto, jossa jokainen löytää itsensä tutuissa tunnekokemuksissa ja toistaa itselleen ominaisia käyttäytymismalleja sekä samalla huomaamattaan pyrkii saamaan muut tuntemaan ja käyttäytymään tavalla, joka on itseltä kiellettyä. Siinä tulee vähin erin esille, miten kukin hajottaa omaa mieltään ja köyhdyttää persoonallisuuttaan. Samalla näyttäytyvät kunkin ryhmän jäsenen suhteessa olemisen vaikeudet ja psyykkiset ongelmat.

Hoidon tavoitteena on vaikuttaa ryhmän jäsenten tapaan olla suhteessa itseensä ja muihin osoittamalla ja tutkimalla keskinäisiä vuorovaikutuksia ja suhdetta terapeuttiin auktoriteettihahmona. Tarkoituksena on eheyttää kunkin jäsenen persoonallisuutta auttamalla häntä tunnistamaan, mitä omalle psyykkiselle hyvinvoinnille tärkeää hän heijastaa pois itsestään ollessaan suhteessa muihin ja miten hänen mielessään kuva muista vääristyy.

Ryhmässä työskennellään antamalla mielikuvien ja ajatusten virrata vapaasti ja ilmaisemalla niitä mahdollisimman avoimesti. Terapeutin tehtävänä on auttaa ymmärtämään niiden usein varsin tiedostamattomia merkityksiä ja pyrkimyksiä, jotka ryhmässä syntyvien keskusteluteemojen, keskinäisten liittoutumien ja ristiriitojen taustalla vaikuttavat. Ryhmän jäsenten keskinäinen tuki, ymmärtämys, havainnot toisistaan ja palautteet toisilleen ovat myös hoidollisesti vaikuttavia tekijöitä. Yksittäisten jäsenten on mahdollista oppia tunnistamaan ja ymmärtämään omia tuntemuksiaan, eläytymään ja ottamaan huomioon muiden tunteet sekä kyetä erottamaan, mikä on omaa sisäistä maailmaa ja mikä lähtee muista ja on heille kuuluvaa.

Ryhmäpsykoterapia sopii useimmille psykoterapiaa tarvitseville henkilöille. Siinä voidaan käsitellä samoja ongelmia kuin psykoanalyyttisessa yksilöterapiassa. Lisäksi ryhmässä voidaan tutkia myös sellaisia vuorovaikutusilmiöitä ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä vaikeuksia ja häiriöitä, jotka eivät välttämättä tule esiin yksilöhoidossa. Ryhmäpsykoterapia tulee useissa tapauksissa kysymykseen vaihtoehtona yksilöpsykoterapialle ja on sopiva ja suositeltava jatkohoito yksilöpsykoterapian jälkeen.

Psykoterapiaryhmän kokoonpano on kuudesta kahdeksaan jäsentä. Ryhmä kokoontuu yleensä kerran viikossa vähintään kolmen vuoden ajan. Yhden istunnon kesto on puolitoista tuntia. Edellytys hoidon onnistumiselle on pitkäjänteinen sitoutuminen ryhmän työskentelyyn. Psykoanalyyttiseen ryhmäpsykoterapiaan voi anoa Kelan kuntoutustukea tai lääkinnällisen kuntoutuksen rahoitusta.

Lähde: www.suomenryhmapsykoterapia.fi

Ylös

Perheterapia

Perusteluina perheterapian käynnistämiselle voivat olla yksittäisen perheenjäsenen ongelmat tai useamman perheenjäsenen kesken koetut vuorovaikutus- ym. kysymykset. Osallistujina voi olla pariskunta, kaikki samassa taloudessa asuvat tai jokin laajempi kokoonpano riippuen ongelman luonteesta ja eri osapuolten mahdollisuuksista osallistua perheneuvotteluihin. Perheterapian rinnalla tai sen jatkona voi olla yksilö- tai ryhmäterapiaa.

Perheterapia käynnistyy usein perheen kokeman kriisin jälkeen, kun perheen vuorovaikutussysteemi on avoin omaksumaan uusia vaikutteita. Kriisi voi liittyä päihteiden käyttöön, lasten tai nuorten ongelmiin, perheen hajoamisen uhkaan, itsemurhayritykseen tai muuhun yhden perheenjäsenen ilmaisemaan psyykkiseen ahdinkoon. Perheväkivalta on kriisi, jota usein on syytä aluksi käsitellä muilla hoitokeinoilla ja vasta myöhemmin mahdollisesti perheterapian keinoin. Toisinaan perhe halutaan koota yhteen hoitoneuvotteluihin, kun perheen eri jäsenet ovat olleet yksilöhoidoissa kukin tahollaan ja on tarve yhdistää eri osapuolten hoidolliset ponnistelut. Tällöin kokoontumisissa voi olla mukana myös hoitopaikkojen ja viranomaisten edustajia, jolloin puhutaan mieluummin verkostokokouksista tai verkostoterapiasta.

Perheterapiatapaamisissa pyritään yhden tai kahden terapeutin johdattelemana herättämään vuoropuhelua, jossa kaikki paikalla olevat osapuolet kokevat tulevansa kuulluksi kunnioittavasti ja tasaveroisesti. Ongelmiin ei etsitä syyllisiä eikä vaadita tunnustuksia tai alistumista jonkin diagnoosin tai leiman kantajaksi. Terapeutin tehtävänä on neutraalin uteliaasti rohkaista jokaista ilmaisemaan näkemyksiään perheen asioista. Niistä ei etsitä "oikeita tai vääriä" kuvauksia tai selityksiä, vaan kaikkia käytetään aineksina, kun etsitään perheelle uusia vuorovaikutustapoja ja ratkaisumalleja.

Ongelmien syiden kaivelun sijasta on hyödyllisempää tuoda esille eri osapuolten vahvuuksia ja voimavaroja. Kysellään, miten asioita on aikaisemmin pyritty ratkaisemaan ja mitkä keinot ovat tuottaneet tulosta, edes satunnaisesti. Tulevaisuutta varten hahmotellaan toivottu olotila, johon kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä. Sen jälkeen kartoitetaan, mitä kukin voisi osaltaan tehdä, jotta toivottu tavoite tulisi mahdolliseksi. Tavoite on syytä pilkkoa pienemmiksi osatavoitteiksi, joiden toteuttamista voi edistää esimerkiksi perhetapaamisten väliaikoina kotitehtävien tuella. Pienet onnistumiset innostavat jatkamaan kohti seuraavaa osatavoitetta.

Perheterapia auttaa esimerkiksi päihdeongelmia kokenutta perhettä kehittämään itselleen uuden toiveikkaamman "käsikirjoituksen", jossa muutos nähdään mahdollisena. Taustalla on usein "luuseritarina", joka on täynnä epäonnistumisia. Perheessä on käyty kissa ja hiiri –peliä, salailtu, valehdeltu, lupailtu ja petytty toistuvasti, ja kaikki osapuolet kokevat epäonnistumisen, syyllisyyden ja häpeän tunteita. Tähän umpikujavuorovaikutukseen perheterapia voi tuoda uuden väylän päästä eteenpäin.

Perheterapeuttisia näkökulmia voi soveltaa myös yksilöterapiassa. Myös yksinasujalla on sukua tai muita läheisiä, joiden merkitystä ja käyttöä yksinasujan tukena voi terapiassa pohtia. Päihdeongelmaisen läheiset voivat hakeutua perhekeskeiseen hoitoon myös ilman ongelmaista läheistään, joka saattaa vasta myöhemmin lähteä mukaan hoitopaikkaan. Oman paikkakunnan A-klinikka voi tarkemmin kertoa tarjolla olevista perheterapian mahdollisuuksista.

Hoitotyöntekijät voivat hankkia itselleen useampivuotisen perheterapian erityistason tai vaativan erityistason koulutuksen, joka oikeuttaa käyttämään psykoterapeuttinimikettä. Perheterapian työnohjaus tapahtuu yleensä suorana työnohjauksena, jossa työnohjaaja tai ohjaava työryhmä (reflektiivinen tiimi) on mukana perheterapiaistunnossa, yleensä samassa huoneessa, joskus myös yhdensuuntaisen peilin takana.

Lähde: www.paihdelinkki.fi
Katso myös: www.perheterapiayhdistys.fi, www.tukiasema.net

Ylös

Pariterapia

Pariterapiassa koulutuksen saanut terapeutti keskustelee parin kanssa niistä parisuhteen asioista, joita pari tuo esiin istunnon aikana. Pariterapeutilla on vaitiolovelvollisuus. Pariterapiaistunnon kesto on useimmiten 1 ½ tuntia. Jos asiakkaat käyvät erikseen istunnoissa, yksilökäynti kestää tavallisesti 45 minuuttia. Istuntoja on tavallisesti kahden - neljän viikon välein, mutta kriisitilanteissa joskus useamminkin. Pariterapian pituus määräytyy käsiteltävien asioiden luonteen, asetettujen tavoitteiden ja työskentelyn sujuvuuden sekä työskentelytavan perusteella. Monesti käyntijaksot vaihtelevat muutamasta käyntikerrasta noin kymmeneen käyntikertaan.

Terapian alkuvaiheessa selvitellään parin toiveita ja tavoitteita parisuhteelleen ja terapiaistunnoille. Yleisin tulosyy on halu saada parisuhde toimimaan, mutta syynä voi olla myös jokin yksittäinen ongelma tai kriisi parisuhteessa. Joskus halutaan pohtia, pitäisikö olla yhdessä vai ei, ja onko vielä edellytyksiä suhteen jatkamiselle ja hyvälle parisuhteelle. Apua voidaan hakea myös siihen, kuinka eroaminen voisi tapahtua siten, että se aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa lasten hyvinvoinnille. Joskus toinen hakee yksin apua siihen, kuinka voi päästä eroon uhkaavasta kumppanista tai jos toisella on erotilanteeseen liittyviä itsetuhoajatuksia.

Pariterapeutti ei määrittele terapian tavoitetta, mutta hänellä on tietoa toimivasta parisuhteesta, käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä, parisuhteen vaiheista ja parisuhteen hoitamisesta. Näin hän voi auttaa paria määrittelemään tavoitteensa oman parisuhteensa osalta.

Joskus pari tulee ihmetellen, ovatko he oikeassa paikassa, kun he eivät tiedä, pitäisikö olla yhdessä vai erota. Terapeutti on valmis työskentelemään parin kanssa, jotta pari saisi työskentelyn myötä perusteita omalle päätöksenteolleen. Terapeutti ei anna neuvoja, pitääkö parin erota vai ei, mutta hän voi auttaa paria pohtimaan omia elämänsä tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi. Samoin terapeutin kanssa asiakkaat voivat selvittää, onko heidän toimintansa, ”elämänstrategiansa”, yhdensuuntainen omien tavoitteidensa kanssa, vai viekö heidän toimintamallinsa eri suuntaan kuin mitkä heidän tavoitteensa ovat.

Parin pulmana on usein se, että keskustelu kotona ei lähde käyntiin tai muuttuu riidaksi. Joskus pelätään, että sama toistuu myös vastaanotolla. Asiakkaan toteamus istunnon jälkeen saattaa olla: ”Pelkäsin ihan suotta, täällähän oli helppo keskustella.” Yksi terapiaistunnon tavoite on luoda turvallinen ilmapiiri, jossa asiakkaiden on mahdollista päästä puhumaan omista asioistaan, tunteistaan ja tarpeistaan. Terapeutti pyrkii säilyttämään tasapuolisuuden kummankin puolison suhteen ja ymmärtämään tilannetta kummankin puolison näkökannalta katsoen.

Mikä sitten terapiassa auttaa? Terapiassa haetaan kosketusta omaan sisäiseen maailmaan, tarvitsevuuteen, toiveisiin ja tavoitteisiin. Terapiassa tarkastellaan, millainen vuorovaikutus kahden ihmisen välille on syntynyt ja kuinka hyvin se vastaa kummankin toiveita. Terapeutti tuo tilanteeseen uusia näkökulmia, jotka antavat uutta perustaa parin keskinäiselle kanssakäymiselle.

Joskus parin yhteiseen historiaan kuuluu sellaisia pettymyksiä, joiden yli ei ole päästy. Nämä tulevat aina riidassa esiin ”mitä sinä vuonna yksi ja kaksi teit” ja ovat näin edelleen suhteen painolastina. Terapian tehtävänä on auttaa paria pääsemään tällaisten pettymyksien yli, jotta voidaan rakentaa suhdetta eteenpäin.

Joskus asiakkaat saattavat ajatella, että itsehän ne omat asiat täytyy ratkaista, ei muut siinä voi auttaa. Todellisuudessa on niin, että kun parisuhde joutuu esimerkiksi negatiiviseen, itse itseään ruokkivaan noidankehään, saattaa siitä olla hyvin vaikea selvitä pois omin avuin. Münchausenin temppu nostaa itsensä omasta tukasta suosta pois, ei tahdo todellisuudessa onnistuakaan. Terapia auttaa paria ymmärtämän uudella tavalla keskinäistä vuorovaikutustaan. Lisäksi se auttaa luomaan uusia, toimivia malleja keskinäiselle kanssakäymiselle ja näin luo uutta perustaa toimivalle parisuhteelle. Silti on todettava, että pariterapia on erilaista kuin lääkärillä käynti, koska terapeutti ei voi lääkitä suhdetta ulkoapäin. Todellista muutosta saavutetaan vain, jos puolisot ovat motivoituneita itse näkemään vaivaa suhteensa ongelmien ratkaisemiseksi ja uusien näkökulmien etsimiseksi sekä uudenlaisten toimintatapojen kokeilemiseksi parisuhteessaan.

Lähde: www.vaestoliitto.fi

Ylös

Verkostopsykoterapia

Verkostopsykoterapia on terapia, jossa pyritään kokonaisvaltaisesti auttamaan kriisissä olevaa asiakasta/perhettä siten, että otetaan huomioon asiakkaan ympärillä olevat tärkeät ihmissuhteet. Ihmissuhdeverkostoon voivat kuulua mm. perheen jäsenet, sukulaiset, koulu- ja työtoverit, ystävät, naapurit ja viranomaiset.

Verkostopsykoterapiassa saatetaan liikkeelle asiakkaan elämänpiiriin kuuluvia ihmisiä ja heidän voimavarojaan. Asiakkaan ihmissuhdeverkostossa pyritään edistämään moniäänistä dialogia.

Verkostopsykoterapian sovellutuksia ovat mm. verkostokartat ja verkostokokoukset. Kriisissä olevan itse nimeämä sosiaalinen verkosto aktivoituu ja kootaan tarvittaessa yhteen verkostokokoukseen käsittelemään syntynyttä tilannetta. Verkostokokousta ohjaavat aiemmin asiakastilanteesta ulkopuoliset verkostoterapeutit. Asiakkaan oma terapeutti, tai muu työntekijä voi konsultoida yhdessä asiakkaan kanssa verkostopsykoterapeutteja esityöskentelystä ennen varsinaisen verkostokokouksen järjestämistä.

Verkostopsykoterapian soveltamista asiakastilanteessa kannattaa harkita, jos kyseessä on akuutti kriisi, joka koskettaa monia ihmisiä asiakkaan ympärillä tai pitkittynyt kriisi, jolloin usein myös asiakkaan työntekijät ovat kietoutuneet asiakkaan verkostoon ja tilanne on saattanut kehittyä ns. moniasiakkuus ongelmaksi. Verkostopsykoterapia voi olla myös muun psykoterapian osana esim. verkostokarttaa apuna käyttäen.

Lähde: www.a-klinikka.fi

Muut

Psykoedukaatio

Psykoedukaatio on erityisesti vaikeissa mielenterveyden häiriöissä käytetty koulutuksellinen työskentelytapa, jonka tavoite on lisätä mielenterveyskuntoutujan ja hänen perheensä tai muun lähiyhteisön ymmärrystä pitkäaikaisesta sairaudesta ja sen mahdollisimman hyvästä hallinnasta jokapäiväisen elämän puitteissa.

Psykoedukaatio kattaa kuntoutujan hoidon kokonaisuuden, johon kuuluvat kriisiapu, lääkehoito, keskustelut, ohjaus, yksilöllinen hoitosuhde, erilaiset yksilö- ja ryhmämuotoiset hoidot ja terapiat, asumisvalmennus, työhön valmennus, päivätoiminta ja muut tarvittavat palvelut ja toimenpiteet.

Lähde: www.wikipedia.fi

Ylös

Hypnoosi

Hypnoosi on menettely, jonka aikana terveydenhuollon ammattilainen tai tutkija antaa suggestioita asiakkaalle, potilaalle tai koehenkilölle muutoksista tuntemuksissa, havainnoissa, ajatuksissa tai käyttäytymisessä.

Hypnoottinen konteksti luodaan yleensä induktion avulla. Useimmat induktiot muodostuvat rentouteen, tyyneyteen ja yleiseen hyvänolon tunteeseen tähtäävistä suggestioista, joskin induktioita on monenlaisia. Usein induktioihin liittyy myös ohjeita miellyttävien kokemuksien kuvitelusta.

Ihmiset reagoivat hypnoosiin eri lailla. Toiset kuvaavat kokemustaan muuntuneeksi tajunnantilaksi kun taas toiset kokevat tilanteen normaalina keskittymisenä, johon liittyy tyyneyden ja rentouden tunne. Useimmat ihmiset kuvaavat kokemusta hyvin miellyttäväksi riippumatta miten tai missä määrin suggestioihin on reagoitu.

Toiset ihmiset ovat erittäin herkkiä reagoimaan hypnoosin aikana annetuihin suggestioihin kun taas toiset ovat vähemmän herkkiä. Henkilön kyky kokea asioita hypnoosin aikana voi heikentyä johtuen peloista tai yleisistä harhakäsityksistä.

Toisin kuin kirjoissa, televisiossa tai elokuvissa annetaan usein ymmärtää, hypnoosi ei johda oman käyttäytymisen kontrollin häviämiseen. Tyypillisesti ihmiset ovat täysin tietoisia keitä he ovat ja missä ovat sekä muistavat hypnoosin aikaiset tapahtumat myös jälkeenpäin, ellei muistamattomuudesta ole erikseen annettu suggestiota. Hypnoosi lisää ihmisten herkkyyttä erilaisten suggestioiden kokemiseen, mutta sen avulla ei voi pakottaa näihin kokemuksiin.

Suggestoterapiassa yleisimpiä kohdealueita ovat erilaiset pelot, jännittäminen, uupuminen, unettomuus, kivun hallinta ja ns. psykosomaattiset oireet. Myös erilaisten riippuvuuksien kuten tupakka- ja alkoholiriippuvuuksien hoidossa suggestoterapialla on saatu hyviä tuloksia.

Hypnoosivalmennuksella voidaan parantaa itsetuntoa, stressinhallintaa ja suorituskykyä. Suggestoterapeuttisen ohjauksen yksi tavoite voi olla ohjata asiakas löytämään itselleen sopiva rentoutumistapa. Säännöllinen rentoutuminen on tapa hoitaa terveyttään ja jaksamistaan.

Valmennuksella voidaan myös tehostaa motivoitumista esimerkiksi terveellisiin elintottumuksiin, laihduttamiseen, opiskeluun, koulunkäyntiin ja kuntoutumiseen. Urheilun psyykkinen valmennus sekä esiintymis- ja synnytysvalmennus ovat myös hypnoosityöskentelyn kohdealueita.

Taito käyttää rentoutumista, hypnoosia, mielikuvaharjoittelua ja suggestioita auttaa löytämään oppimiselle otollisen tilan ja asenteen. Nämä "työkalut" oppii muutaman käyntikerran aikana. Lisäksi suggestoterapian elementeillä mieli ikään kuin avautuu ja tämän vuoksi moni kokee luovuutensa aktivoituvan hypnoosityöskentelyn ansiosta.

Lähde: www.hypnoosi.net, www.hypnologia.com

Ylös

Kuvantulkintaterapia

Teksti tulossa.

Ylös

Seksuaaliterapia

Seksin ja ihmissuhteiden kanssa voi kuka tahansa ajautua ongelmiin, joiden selvittelyssä on järkevää hakea asiantuntevaa apua. Terapia mahdollistaa ratkaisukeskeisen ja oppimisterapeuttisen työskentelyn. Terapian osana saatetaan käyttää hyväksi muun muassa kotitehtäviä.

Tyypillisiä ongelmia, joihin terapian avulla voi löytää ratkaisuja ovat seksuaalisen kiinnostuneisuuden ja halukkuuden erot, orgasmivaikeudet, ennenaikainen tai viipyilevä siemensyöksy, erektio-ongelmat, pakonomainen käyttäytyminen, addiktiot, seksiin liittyvät pelot, kontaktinluontiongelmat ja parisuhteen ongelmat.

Lähde: www.sexpo.fi

Ylös

Toiminnalliset terapiat

Psykiatrinen toimintaterapia

Toimintaterapiaa voidaan painottaa tarvittaessa psykiatrisesti. Aikuispsykiatrisen toimintaterapian yleisenä tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn tukeminen. Aikuispsykiatriassa tavoitteet liittyvät mm. itseilmaisun ja vuorovaikutustaitojen kehittymiseen, itsetuntemuksen ja itsearvostuksen lisääntymiseen sekä ajankäytön jäsentymiseen ja arjen hallinnan paranemiseen.

Lasten ja nuorten psykiatrisessa toimintaterapiassa pyritään edistämään potilaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua. Päämääränä on kehittää välineitä itsenäiseen ja tyydyttävään elämään. Terapia vahvistaa lapsen ja nuoren itseluottamusta ja tukee arjen taitoja. Harjoittelu voi liittyä esimerkiksi kodinhoitoon ja rahankäyttöön. Lapsilla tuetaan leikin suunnittelua, keskittymiskykyä ja leikkeihin tarvittavaa motoriikkaa.

Terapian tavoitteena on, että uudet taidot siirtyvät terapiatilanteesta potilaan arkeen pysyvästi.

Lähde: www.jkl.fi

Ylös

Psykiatrinen ratsastusterapia

Psykiatrinen ratsastusterapia on psykiatrisesti painottunutta ratsastusterapiaa. Ratsastusterapiassa asiakas on mukana hyvin kokonaisvaltaisesti kehollaan, tunteillaan ja ajatuksillaan. Hän on siinä jatkuvassa kosketus-, tunne- ja liikevuorovaikutuksessa hevosen ja sen elinympäristön kanssa. Ratsastusterapia on yksilöllistä, suunnitelmallista ja tavoitteellista kuntoutusta.

Asiakkaille, joilla on psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia, ratsastusterapiassa korostuvat vuorovaikutukselliset tavoitteet. Toiminta hevosen kanssa tarjoaa monipuolisia ja haastavia vuorovaikutustilanteita, jotka kehittävät tunne-elämää sekä rehellistä ja aitoa kommunikaatiokykyä. Pyrkimyksenä on itseohjautuvuus sekä opittujen taitojen ja tunteiden siirtäminen jokapäiväiseen elämään. Hevonen on yhteistyöhaluinen ja sosiaalinen olento, jonka kanssa toimiminen on palkitseva ja motivoiva kokemus.

Psykiatrisessa ratsastusterapiassa tavoittena on myös itsehillinnän kehittyminen, keskittymiskyvyn parantuminen ja ohjeiden noudattaminen. Hevonen talliympäristöineen antaa toiminnalle selkeät rajat ja tarjoaa kokonaisvaltaista, monipuolista ja konkreettista toimintaa. Pelon voittaminen, onnistumisen elämykset ja luottamus omiin kykyihin vahvistavat omaa minäkuvaa ja itsetuntoa.

Ratsastusterapian on huomattu sopivan hyvin autisteille. Autismiin kuuluvat kyvyttömyys muodostaa vastavuoroisia sosiaalisia suhteita sekä poikkeava kielen ja leikin kehitys. Usein vaikeinta on saada lapsi motivoitumaan yhteistyöhön sekä ymmärtää lapsen toiveita ja haluja. Ratsastusterapiassa hevonen ei tunkeudu, vaan antaa lapsen tulla vuorovaikutukseen omalla rytmillään.

Lähde: www.suomenratsastusterapeutit.net, www.yle.fi
Katso myös: verneri.net

Ylös

Theraplay

Theraplay-terapia on vuorovaikutuksellinen, leikkisä lyhytterapia joka pyrkii vahvistamaan lapsen ja tämän hoitajan välistä kiintymyssuhdetta, lapsen tervettä itsetuntoa ja kykyjä toimia sosiaalisissa suhteissa. Hoito toteutetaan aina yhdessä vanhemman tai muun lapsesta vastuussa olevan aikuisen kanssa.

Theraplay-hoidossa pyritään aktiivisesti mallintamaan samanlaista aktiivista ja läheistä vuorovaikutusta, joka syntyy luonnostaan pienen vauvan ja vanhemman välisessä terveessä suhteessa. Tämän suhteen keskeinen sisältö on välittää lapselle kokemus merkityksellisyydestä, arvokkuudesta ja rakastettuna olemisesta. Tähän pyritään siten, että aikuinen jäsentää ja johtaa vahvasti vuorovaikutuksen kulkua lapsen sanattomia viestejä ja aloitteita mahdollisimman paljon hyväksi käyttäen. Kontaktia luodaan fyysisen läheisyyden ja hoivan kautta tarjoten lapselle mielihyvän kokemuksia ja viestittäen kehon merkityksellisyyttä. Terapeutin keskeinen tehtävä on säilyttää jatkuva emotionaalinen yhteys lapseen siten, että lapsi saa uudenlaisen kokemuksen itsestään ymmärrettynä ja hyväksyttynä myös sanattomien viestien tasolla. Yhteys rakennetaan iloisen ja yllätyksellisen leikkisyyden avulla. Oleellista on myös tarjota lapselle kokemuksia onnistumisesta ja omien rajojen ylittämisestä ja lapsen tervettä itsetuntoa vahvistetaan riittävällä haasteellisuudella.

Theraplay-terapiaa käytetään tällä hetkellä Suomessa hyvin monimuotoisesti erilaisten varhaisvaiheiden kehityksellisten ongelmien (syömis-, unihäiriöt), vuorovaikutushäiriöiden emotionaalisten häiriöiden, käyttäytymisen hallinnan ja säätelyn (sis. neurologispohjaiset oireyhtymät), vaikeiden traumaperäisten sopeutumishäiriöiden ja kiintymyssuhdeongelmien (mm. sijaishuolto, adoptiolapset) hoidossa.

Lähde: www.theraplay.fi

Ylös

Koppahoito

Teksti tulossa.

Ylös

Leikkiterapia

Leikkiterapia on metodi, jolla autetaan etupäässä lapsia ja nuoria selviytymään erilaisten traumaattisten ja vaikeiden kokemusten yli luomalla turvalliset puitteet tunteiden ja kokemusten käsittelyyn. Tavoitteena voi olla esim. työstää mieleen painuneita, raskaita kokemuksia, tukea itsetuntoa ja lisätä turvallisuuden tunnetta, luoda selkeyttä maailmankuvaan tai keskittyä jokin tietyn ongelma-alueen kanssa työskentelyyn.

Ilmaisuvälineinä ja työkaluina on laaja valikoima erilaisia leluja mielikuvitusmaailman ja tarinoiden luomiseen, kuvia, taidetarvikkeita, instrumentteja, musiikkia, rooliasuja ym. riippuen terapiaan tulevan lapsen tarpeista.

Lähde: www.lapsitieto.fi

Ylös

Psykodraama

Psykodraama on koulutetun ammattilaisen ohjauksessa tapahtuvaa luovaa ryhmätyötä, missä asioita käsitellään spontaanin draaman keinoin. Psykodraamassa käytetään improvisoituja roolityöskentelyjä; ryhmän jäsenet esittävät erilaisia tapahtumia ottaen näyttämöllä rooleja. Luovassa työskentelyssä voidaan näyttämölle tuottaa mitä tahansa tilanteita, tapahtumia ja tarinoita. Terapeuttisessa psykodraamassa päähenkilö esittää näyttämöllä omaa elämäänsä ja sisäistä maailmaansa. Eläytyvä työskentely tekee mahdolliseksi tunteiden purkamisen ja elämyksellisen puhdistautumisen, mutta myös asioiden ilmaisemisen, tutkimisen, harjoittelun ja korjaamisen. Jokainen ryhmään osallistuva voi työskennellä tuntien ohjaajan ja ryhmän tuen takanaan.

Psykodraaman tekemisessä olennaisia asioita ovat mm. virittäytyminen, spontaani itseilmaisu, kokemusten ja tunteiden jakaminen ryhmässä sekä työskentelyjen erittelevä läpikäyminen jälkikäteen tapahtuvassa prosessointi-istunnoissa. Psykodraamaa käytetään mm. terapiassa, kasvuryhmissä, kasvatuksessa ja koulutuksessa sekä yhteiskunnallisten kysymysten käsittelyssä. Psykodraamassa yhdistyvät tarinoiden kertomisen perinne, spontaani leikki ja itseilmaisu sekä vuorovaikutuksen ja ryhmäprosessoinnin avulla tapahtuva ilmiöiden tutkiminen. Psyykkisen työskentelyn tukena ovat terapeuttiset teoriat ja pohdinnat.

Psykodraamalliset menetelmät ovat hyvin tehokkaita ja intensiivisiä. Siksi niiden soveltaminen edellyttää hyvää ammattitaitoa ja turvallista etiikkaa. Ohjaajien on oltava työhönsä asianmukaisen koulutuksen saaneita ammattilaisia. Suomessa on käytössä yksityiskohtaiset eettiset ohjeet psykodraaman soveltamiselle. Niiden noudattamista valvotaan ammattieettisessä toimikunnassa. Kaikkein olennaisimpia eettisiä periaatteita ovat luottamuksellisuus, vapaaehtoisuus, ilmaisun vapaus, hyväksikäytön ja vahingoittamisen estäminen sekä tasa-arvo ja kuulluksi tuleminen. Psykodraaman kantava idea on se, että kukin voi vuorollaan tulla nähdyksi, ymmärretyksi ja hyväksytysti omana itsenään ilman haavoittamisen, hylkäämisen tai hyväksikäytön pelkoa.

Ammatillisen psykodraaman kenttään kuuluvat terapeuttisen psykodraaman lisäksi myös sosiodraama, sosiometria ja tarinateatteri:

Sosiodraama on ryhmäkeskeistä spontaania roolityöskentelyä jonkun teeman tai tilanteen tutkimiseksi. Toisin kuin terapeuttisessa psykodraamassa sosiodraamassa ei yleensä ole yhtä päähenkilöä, vaan prosessi syntyy tasavertaisesti kaikkien osallistujien toimesta. Sosiodraama soveltuu erityisen hyvin opetus- ja koulutustyöhön, yhteisöllisten kysymysten käsittelyyn sekä rooliharjoitteluun.

Sosiometria on ajattelu- ja työskentelytapa, jossa ryhmää tutkitaan sen rakenteiden, roolien ja valintojen näkökulmasta. Kaikkeen draamatyöskentelyyn liittyy sosiometrisia näkökulmia, mutta usein tehdään myös erityisiä sosiometrisia harjoituksia ja selvityksiä, jolloin ryhmä itse tutkii keskitetysti omaa rakennettaan ja prosessiaan sekä omia valintoja ja tavoitteitaan.

Tarinateatteri on improvisaatioon perustuva teatterin muoto, joka toisaalta pohjautuu ikiaikaiseen kiertävän teatterin perinteeseen sekä toisaalta myös psykodraamaattiseen teoriaan ja työskentelyyn. Tarinateatteriin kuuluvat ohjaaja, muusikko ja teatteriryhmä, jotka luovat spontaanisti näyttämölle tarinoita, tapahtumia tai tunnetiloja. Aiheet ja tarinat voivat tulla joko yleisöltä tai ryhmältä itseltään. Näin syntyy välitön vuorovaikutus yleisön ja esittävän ryhmän kesken, missä kevyt ja vakava, viihtyminen ja tärkeä sisäinen työstäminen lomittuvat toisiinsa. Psyko- ja sosiodraaman tapaan tarinateatteri sopii koulutukseen, kasvutyöskentelyyn ja yhteisökysymysten käsittelyyn.

Lähde: www.mopsi.org

Ylös

Tanssi- ja liiketerapia

Tanssiterapia on kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen perustuvaa ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa terapiaa. Se kuuluu luovuusterapioiden ryhmään. Tanssiterapiassa itseä ja elämäntilannetta tarkastellaan kehon, tanssin ja liikkeen kokemusten avulla. Tanssiterapia on konkreettista ja kokemuksellista, tässä ja nyt tapahtuvaa toimintaa.

Liike on kieli, jota kaikki käyttävät päivittäin. Tanssiterapian näkökulmasta kehollinen ja liikkeellinen lähestymistapa on väylä tavoittaa yksilön kokemusmaailmaa monitasoisesti; liikkeen avulla voidaan käsitellä esimerkiksi muistoja puhetta edeltävältä ajalta tai asioita, joista on vaikea puhua, joita ei ole vielä tunnistanut sanoiksi asti. Tanssin ja liikkeen erityisosaamista ei tarvita.

Tanssiterapiassa kehon ja mielen yhteys ymmärretään laajempana systeemisenä kokonaisuutena. Keho ja mieli nähdään ihmisen olemuksen kahtena ulottuvuutena ja ne kuuluvat erottamattomasti yhteen toisiaan täydentäen. Psyykkinen ja fyysinen ovat toisiinsa sidoksissa vastavuoroisen toiminnan kautta. Liikkuminen tuottaa meille aistimuksia, jotka tunnemme kehossamme. Tiedostaessamme aistimuksen, liitämme siihen erilaisia mielleyhtymiä ja näistä muovautuu kokonaisuus, jota kutsumme kokemukseksi. Liikeprosessissa tunteita koetaan ja eletään konkreettisesti ja tähän liittyvän tunnistamisen ja tiedostamisen myötä on mahdollista käsitellä, ymmärtää sekä muuttaa omia toimintamalleja.

Tanssiterapia on tunneperäistä viestintää liikkeen kautta. Se on prosessi, jossa terapeutti ja asiakas ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Samanaikaisesti kumpikin yksilö kokee myös sisäisesti kehon ja psyyken välistä vuorovaikutusta. Terapian sisältö muodostuu vuorovaikutuksellisten kuvioiden kokemisesta, tunnistamisesta ja muuttamisesta siten, että ihminen voi paremmin.

Käytännön toteutuksessa ensimmäisten tanssiterapiakertojen jälkeen terapeutti tekee alkuarvioinnin asiakkaasta. Arvioinnissa käytetään havainnointia, haastattelua ja jotakin liikeanalyysimenetelmää, Suomessa tavanomaisimmin Labanin liikeanalyysia. Liikeanalyysin avulla kartoitetaan asiakkaan kehon, tilan ja liikedynamiikan käyttöä sekä liikkeen muotoa. Tämän jälkeen tehdään terapiasopimus, jossa määritellään terapian tavoitteet, kesto ja tapaamisten ajankohdat. Työtavat vaihtelevat asiakkaan tarpeesta riippuen. Tanssiterapiaa tekee alan koulutuksen saanut tanssiterapeutti.

Työskentelyssä keskitytään oman kehollisuuden hahmottamiseen ja hyväksymiseen sekä kehonkuvan parantamiseen, kehon ja mielen yhteyden vahvistumiseen, kontaktin ja vuorovaikutuksen tutkimiseen, omanarvontunnon ja minäkuvan selkiytymiseen .

Tanssiterapeutin toimintaa voi kuvailla havainnoimiseksi, kuuntelemiseksi, aistimiseksi, virittäytymiseksi, mallina olemiseksi, tekemiseksi ja toimimiseksi, elämiseksi ja liikkumiseksi yhdessä. Tämän myötä vähitellen tapahtuu muutosta kohti jotakin sellaista, mikä on aidosti merkityksellistä ja totta asiakkaalle. Terapiasessiossa annetaan aikaa ja turvallinen paikka kohdata oma itse, keho ja erilaisia elämiseen liittyviä teemoja.

Tanssiterapian kohderyhmät voivat vaihdella lapsista vanhuksiin, vakavista psyykenhäiriöistä kärsivistä henkilöistä normaalineurootikoihin. Tanssiterapiaa on Suomessa käytetty esimerkiksi erityisryhmille, mielenterveyspalvelujen asiakkaille, päihdehuollossa, työyhteisöille, ammatillisessa kuntoutuksessa, vanhustyössä ja erityisopetuksessa. Terapiaa sovelletaan eri asiakasryhmien mukaan ja sitä toteutetaan asiakaslähtöisesti. Asiakkaan oma mielenkiinto on tärkeä. Terapia on yksilö- tai ryhmämuotoista.

Kokonaisvaltaisessa mielenterveyshuollossa tanssiterapia voi tuoda oman lisänsä asiakkaan hoitoon. Koska tanssiterapiassa hyödynnetään sekä sanallista että sanatonta kommunikaatiota, on sen todettu olevan tehokasta lähestyttäessä asiakkaita, joiden kapasiteetti osallistua verbaaleihin terapiaryhmiin on vajavainen. Tanssiterapia psykiatriassa tarjoaa potilaille mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen, joka luovan luonteensa vuoksi ei tunne ”vääriä” käyttäytymismuotoja. Asiakkaat voivat kehittää omaa sosiaalista käyttäytymistään kokeilemalla itse ja oppimalla muilta itselleen uusia sosiaalisen käyttäytymisen muotoja terapiaryhmän sisällä.

Lähde: www.tanssiterapia.net

Ylös

Kirjallisuusterapia

Kirjallisuusterapia eli sanataideterapia tarkoittaa terapeuttista vuorovaikutusprosessia, jossa hyödynnetään joko valmista kirjallista aineistoa tai itse tuotettua tekstiä.

Pelkkä lukeminen tai kirjoittaminen voi olla terapeuttista. Kuitenkin perinteisessä kirjallisuusterapiatyössä käytetään hyväksi vuorovaikutussuhdetta. Yleensä kirjallisuusterapiaa harjoitetaan ryhmissä, joilla on ohjaaja. Tarkoituksena ei ole kiinnittää huomiota kielellisiin eikä kirjallisen ilmaisun ongelmiin.

Keskustelun ja kirjoittamisen pohjana voidaan käyttää kirjoja, lehtiä, äänitteitä, valokuvia, videoita tai elokuviakin. Laajasti käsittäen päiväkirjankin kirjoittaminen voi olla terapiaa. Päiväkirjan kirjoittamisen prosessista puuttuu palaute, joka on osa kirjallisuus- ja sanataideterapiaa.

Kirjallisuusterapian kenttä on laaja ja kirjava. Kun kirjallisuusterapia vuosikymmeniä sitten oli uutta, sitä harjoitettiin pääasiassa kliinisellä puolelle eli mielisairaaloissa ja psykiatrisissa hoitolaitoksissa sekä päihdeongelmaisten hoitoyksiköissä.

Nykyään kirjallisuusterapian käyttö ”siviilipuolella” on monimuotoista. Kirjallisuuden käyttöä ja keskustelua sekä luovaa kirjoittamista hyödynnetään kaikissa ikäryhmissä. Kirjallisuusterapiaan osallistuvat lapset ja murrosikäiset nuoret kouluissa ja laitoksissa, aikuiset kasvu- ja tukiryhmissä sekä vanhukset vanhainkodeissa ja hoitolaitoksissa.

Ryhmiä, jotka voivat hyötyä kirjallisuusterapiasta on monenlaisia: kuntoutujat, erilaisista riippuvuusongelmista kärsivät, oppimisvaikeuksista kärsivät, vammautuneet, vangit ja monet muut ryhmät. Tietenkin kuka tahansa, joka haluaa oppia itsetuntemusta sekä oppia tiedostamaan tunteensa ja vaikuttimensa, voi hyötyä kirjallisuusterapiasta.

Lähde: www.kirjallisuusterapia.net

Ylös

Kuvataideterapia

Kuvataideterapia on hoitomuoto, joka yhdistää kuvallisen luomisprosessin ja psykoterapian. Kuvataideterapian tarkoituksena on antaa potilaalle mahdollisuus yksilöllisen kehityksen täydentymiselle ja korjaantumiselle. Sen työskentelyalueena on potilaan mielen maailma, joka ilmenee hänen terapian aikana tuottamissaan kuvissa. Kuvataideterapiassa on merkityksellistä sekä potilaan kuvallinen työskentely että hänen suhteensa kuvataideterapeuttiin. Ryhmäkuvataideterapiassa on merkittävää myös potilaan suhde ryhmän muihin jäseniin. Kuva ja sen emotionaalisen sisällön vastaanottaminen muodostavat potilaan ja kuvataideterapeutin välisen kontaktin ja työskentelyn perustan.

Kuvallinen työskentely on monitasoinen tapahtuma, joka antaa mahdollisuuden työstää psyykkisiä vaikeuksia symbolisessa muodossa. Se toimii siltana ulkoisen ja sisäisen todellisuuden sekä tietoisen ja tiedostamattoman välillä. Kuva toimii kommunikaatio- ja ilmaisuvälineenä, mutta sillä on myös itsenäinen, potilaan sisäistä maailmaa jäsentävä ja koostava tehtävä.

Terapeutti ja potilas tutustuvat terapiatunnin aikana syntyneisiin piirustuksiin, maalauksiin, veistoksiin ym. niistä keskustellen. Yhdessä tehtävä tulkinnallinen työ auttaa niin vaikeuksien tunnistamisessa ja ymmärtämisessä kuin psyykkisten vahvuuksien löytymisessä. Tämä tulee mahdolliseksi säännöllisessä ja jatkuvuuteen perustuvassa hoitokontaktissa, josta potilaan kanssa sovitaan. Terapian pituus voi vaihdella hoidon tavoitteista riippuen; yleensä on kuitenkin kyseessä useamman vuoden kestävä hoitosuhde.

Lähde: www.kuvataideterapia.fi

Ylös

Musiikkiterapia

Musiikkiterapia on kuntoutus- ja hoitomuoto, jossa musiikin eri elementtejä (rytmi, harmonia, melodia, äänensävy, dynamiikka jne.) käytetään vuorovaikutuksen keskeisenä välineenä yksilöllisesti asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Musiikkiterapia voi olla yksilö- tai ryhmäterapiaa. Musiikkiterapiaa käytetään sekä kokonaishoidon osana muiden hoitomuotojen rinnalla että pääasiallisena hoitomuotona. Musiikkiterapialla voidaan saavuttaa myönteisiä tuloksia sekä fyysisten että psyykkisten oireiden ja sairauksien hoidossa. Musiikkiterapia soveltuu lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille.

Suomessa musiikkiterapian systemaattinen käyttö alkoi 1960-luvulla. Ensimmäiset koulutukset käynnistyivät 1970-luvun alussa ja Suomen musiikkiterapiayhdistys perustettiin 1973. Musiikkiterapian perinteisiä sovellusalueita ovat psykiatria ja kehitysvammaisten kuntoutus. Uudempia käyttöalueita ovat esimerkiksi kommunikaatiohäiriöt, neurologiset ongelmat, päihteisiin, työuupumukseen ja kipuun liittyvät ongelmat.

Musiikkiterapiaistunto on aina luova prosessi, jossa asiakkaalta ei edellytetä musiikillisia taitoja. Musiikki on väline, ei itsetarkoitus. Musiikkiterapian menetelmiä ovat mm. musiikin kuuntelu, laulaminen, soittaminen, improvisointi, liikkuminen musiikin mukaan, laulujen tekeminen, musiikkimaalaus ja fysioakustinen hoito.

Musiikissa on paljon mahdollisuuksia. Musiikki aktivoi alitajuista, tiedostamatonta mielenmaisemaa. Sen keinoin voidaan sekä paljastaa että parantaa. Musiikin avulla voi käsitellä vaikeitakin asioita turvallisesti, symbolisen etäisyyden päässä. Musiikki saa aikaan vuorovaikutusta, se antaa esteettisiä kokemuksia ja tuottaa mielihyvää. Musiikilla on myös fysiologisia vaikutuksia. Sen avulla voidaan stimuloida tai rauhoittaa. Musiikkia käytetään hyväksi myös kivun hoidossa.

Lähde: www.musiikkiterapia.net

Ylös

Muut kuntoutusmuodot

Neuropsykologinen kuntoutus

Neuropsykologisella kuntoutuksella pyritään auttamaan erilaisista aivoperäisistä häiriöistä ja sairauksista kärsiviä. Häiriö on voinut syntyä mm. raskauden aikana, synnytyksessä tai onnettomuuden, aivokasvaimen tai aivoverenvuodon seurauksena myöhemmällä iällä. Neuropsykologista kuntoutusta antavat neuropsykologit, joilla on erikoistumiskoulutus neuropsykologiasta. Neuropsykologin lisäksi potilaita voi kuntouttaa esim. sairaalassa muut työryhmän jäsenet kuten puhe- tai toimintaterapeutti. Kuntoutuksen tavoitteena on parantaa potilaan toimintakykyä ja tukea tätä sopeutumaan vammoihinsa. Kuntoutuksella pyritään myös ehkäisemään virheellisten toimintamallien syntyä. Esimerkiksi henkilö, jolla on kirjoitusvaikeuksia, saattaa kopioida suuria määriä sanoja tai perhe korjaa aina puhehäiriöisen virheet ja pyytää toistamaan, vaikka siitä ei ole välttämättä mitään hyötyä.

Kuntoutussuunnitelma on aina yksilöllinen ja kuntoutumistuloksiin vaikuttavat vaurion laajuus ja jossain määrin kuntoutettavan ikä. Lapsella aivojen muotoutuvuus on suurempi kuin aikuisilla ja kuntoutuksen mahdollisuudetkin paremmat. Tärkeä tekijä on kuntoutettavan oma aktiivisuus ja motivaatio. Sanotaankin, että ihminen muokkaa keskushermostoaan oman toimintansa avulla. Henkilön on motivoiduttava pitkäaikaiseen tiiviiseen harjoitteluun, jossa tulokset saattavat näkyä hyvin hitaasti. Läheisten ihmisten tuki ja kannustus on tärkeää. Ei täysin tiedetä, mitä kuntoutumisen myötä aivoissa tapahtuu. Voi olla, että häiriintyneitä toimintoja voidaan oppia kompensoimaan muilla taidoilla. Kuntoutuksen myötä aivojen hermoverkoissa tapahtuu mahdollisesti uudelleen organisoitumista, mikä lisää ihmisen toimintakykyä.

Lasten neuropsykologisen kuntoutuksen kohteena ovat erilaisista selkeistä neurologisista häiriöistä kärsivien lisäksi kouluikäiset, joilla on oppimisvaikeuksia. Yleensä neuropsykologiseen kuntoutukseen ohjatulla lapsella on vaikeuksia joissakin seuraavista alueista: tarkkaavaisuuden säätely ja toiminnan ohjaus, kielelliset toiminnot, visuaaliset tai visuomotoriset toiminnot, lukemisen ja kirjoittamisen tai laskemisen erityisvaikeudet. Lasten kuntoutuksessa keskeistä on yhteistyö kodin ja koulun kanssa. Käytännössä kuntoutuksessa käytetään monipuolisia menetelmiä:

  • Häiriömekanismiin liittyvät suorat harjoitukset: esim. lukemisen perusprosessien harjoitukset, kuten kuullun erottelun harjoitukset
  • Epäsuorat menetelmät: vaikeus pyritään kiertämään vahvojen taitojen avulla, esim. näköhavaintoon perustuvat vahvat taidot heikkojen kielellisten taitojen tukena
  • Oppimisen strategioiden opettelu: tärkeä tietää, mitkä ovat tämän lapsen vahvin tapa ottaa informaatiota vastaan, esim. harjoitellaan lukemistekniikoita
  • Yleisten opiskelu- ja laaja-alaisempien taitojen harjoittelu: tavoitteen asettelu, tehtävän suunnittelu, oman suorituksen arviointi, esim. miten pystyisi keskittymään paremmin
  • Koulutyöhön suoraan liittyvät tehtävät: kirjan käytön harjoittelu, kertaaminen, ongelmakohtien käsittely
  • Oppimistilanteeseen liittyvien tunteiden käsittely: esim. tehtävään motivoituminen

Nykyään tietokoneavusteiset ohjelmat ovat monesti mukana kuntoutuksessa ja voivat motivoida varsinkin lapsia paremmin kuntoutukseen.

Lähde: www.opinto.net
Katso myös: www.neuropsykologia.fi, verneri.net

Ylös

Puheterapia

Puheterapia on terapiamuoto jonka tarkoituksena on auttaa puhe- tai kielihäiriöistä lasta tai aikuista poistamalla, lieventämällä ja ehkäisemällä puheen ja kielen häiriöitä sekä niihin liittyviä vuorovaikutuksen ongelmia. Häiriöitä voi ilmetä kielellisissä taidoissa, puheessa, äänessä, nielemisessä, kuulossa, lukemisessa ja/tai kirjoittamisessa. Häiriöt voivat olla synnynnäisiä tai aiheutua myöhemmästä vammasta tai sairaudesta.

Puheterapialla hoidetaan esimerkiksi äännevirheitä, viivästynyttä kielellistä kehitystä, dysfasiaa, äänihäiriöitä, lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeuksia ja änkytystä. Puheterapiaa saatetaan käyttää muun hoidon tukena hoidettaessa ihmisiä jotka kärsivät esimerkiksi kuulovammasta, CP-vammasta, kehitysvammasta, suuhalkiosta, afasiasta, dysartriasta, dysfagiasta tai autismista.

Puheterapiaa voi antaa puheterapeutti joka on suorittanut korkeakoulututkinnon, ja joka on terveydenhuollon laillistama ammattihenkilö. Terapiassa pyritään saamaan kuullun, nähdyn ja liiketunnon hahmotus ja jäsennys kohdilleen, parantamaan muistia ja puhe-elinten toimintaa, vahvistamaan vuorovaikutustaitoja, keskittymiskykyä, kuulohavaintojen vastaaottoa ja puhemotoriikan oppimista, sekä laajentamaan sanavarastoa. Terapiamuodot vaihtelevat potilaan iän, puheen- ja kielenkehityksen tilan, viivästymien ja poikkeavuuksien mukaan.

Mikäli potilas ei kykene kunnolla kommunikoimaan puheen avulla, tutustuttaa terapeutti hänet puhetta tukeviin ja korvaaviin kommunikaatiomenetelmiin ja apuvälineisiin, kuten (tuki)viittomiin, esine- tai kuvakommunikaatioon. Nykyisin turvaudutaan myös paljon teknisiin apuvälineisiin kuten tietokoneisiin.

Lähde: www.wikipedia.fi
Katso myös: www.puheterapeuttiliitto.fi, verneri.net, www.papunet.net

Ylös

Fysioterapia

Fysioterapia on terapiaa, jonka keskeisenä tavoitteena on ylläpitää ja parantaa ihmisten toimintakykyä ja liikkumista. Yleensä fysioterapian toimenpiteet kohdentuvat synnynnäisen vamman, sairauden, tapaturman tai ikääntymisen aiheuttamaan alentuneen toimintakyvyn edistämiseen fysioterapeuttisen ohjauksen ja neuvonnan, terapeuttisen harjoittelun sekä manuaalisen terapian keinoin. Kipu- ja oirehoitoina käytetään mm. fysikaalisia hoitoja. Fysioterapia on osa julkista ja yksityistä sosiaali-, terveys-, ja kuntoutuspalvelujärjestelmää.

Fysioterapiassa arvioidaan kuntoutujan terveyttä, liikkumista, toimintakykyä ja toimintarajoitteita hänen toimintaympäristössään. Arvioinnin perusteella laaditaan fysioterapiasuunnitelma, jota myös seurataan. Fysioterapeutti arvioi myös apuvälinetarvetta ja ohjaa niiden käyttöä. Kuntoutujaa aktivoidaan ja ohjataan ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään, toimintakyvystään ja niiden edistämiseen liittyvistä valinnoista yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.

Fysioterapeutti on terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö, joka on suorittanut fysioterapeutin, lääkintävoimistelijan tai erikoislääkintävoimistelijan tutkinnon.

Lähde: www.wikipedia.fi
Katso myös: www.fysioterapia.net, verneri.net

Ylös

Toimintaterapia

Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tavoitteena on antaa yksilölle keinoja selviytyä mahdollisimman omatoimisesti oman elinympäristönsä arkisissa tilanteissa. Toimintaterapiaa saa antaa laillistettu kuntoutusalan ammattilainen.

Terapiassa pyritään vaikuttamaan yksilön toimintamahdollisuuksiin, joita saattavat rajoittaa erilaiset kehitykselliset häiriöt, ikääntymisen mukanaan tuomat muutokset, sairaudet tai vammat. Terapian avulla toimintakykyä ja kehitystä pyritään edistämään ja ylläpitämään opastamalla yksilö löytämään ja hallitsemaan keinoja huolehtia itsestään, olemaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, tekemään työtä tai opiskelemaan, viettämään vapaa-aikaa ja leikkimään.

Toimintakykyä ja toimintaterapian tarvetta arvioidaan esimerkiksi testeillä, haastattelemalla ja havainnoimalla sekä eri toimintamuotojen avulla. Toimintamuodot vaihtelevat potilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan, ja niitä sovelletaan mahdollisimman mielekkään kuntoutuksen aikaansaamiseksi. Toimintaterapeutti voi tutustuttaa potilaan myös erilaisiin arjen tilanteita helpottaviin apuvälineisiin, valmistaa yksilöllisiä ortooseja, ja ehdottaa potilaan asuntoon laadittavia muokkauksia mahdollistamaan turvallinen, itsenäistä toimintaa ja elämänlaatua tukeva elinympäristö. Toimintaterapia voi olla yksilö- tai ryhmäterapiaa.

Eräs toimintaterapian muoto on sensorisen integraation terapia. Tämä terapian perusoletus on, että asiakas ei pysty integroimaan kaikkia niitä ärsykkeitä, jotka tuleva eri aistikanavia pitkin.

Lähde: www.wikipedia.fi
Katso myös: www.toimintaterapeuttiliitto.fi, www.sity.fi, verneri.net

Ylös

Ratsastusterapia

Ratsastuterapia kehittää monipuolisesti motoriikan osa-alueita. Kestävyys kehittyy etenkin maastossa liikuttaessa ja käsien käyttö tallityöskentelyssä sekä hevosta hoitaessa. Hevosen liike vaikuttaa ihmiseen tunto-, tasapaino- ja liikeaistijärjestelmien kautta. Hevosen hallinta tarjoaa hyvin monipuolisia haju-, kuulo- ja näköaistikokemuksia. Nämä aistimukset parantavat tietoisuutta omasta kehostamme, jolloin liikkeiden suunnittelu ja taitavuus paranevat.

Lähde: www.suomenratsastusterapeutit.net
Katso myös: verneri.net

Ylös

Ravitsemusterapia

Ravitsemusterapeutti työskentelee laaja-alaisesti ihmisen ravitsemuksen parissa. Ravitsemusterapeutti antaa ravitsemusneuvontaa ja suunnittelee potilaille tai asiakkaille yksilöllisiä ruokavalioita sekä seuraa niiden toteutusta. Terveydenhuollossa toimivien ravitsemusterapeuttien työhön kuuluu lisäksi eri sairauksien vaatimat ravitsemushoidot.

Ravitsemisterapeutit ovat suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon. Ravitsemusterapeutin erityisosaamista ovat kliininen ravitsemus, ravitsemusterapia ja elintarviketieteet. Asiantuntemukseen kuuluu mm. energian ja ravintoaineiden tarpeen, vaikutuksen, imeytymisen ja hyväksikäytön sekä puutosoireiden tuntemus.

Myös terveydenhuollon ravitsemuskasvatuksen sekä siihen liittyvän aineiston suunnittelu, toteutus ja arviointi, sekä täydennys- ja työpaikkakoulutuksen antaminen ja toimiminen kuuluvat työtehtäviin.

Ravitsemusterapeutti toimii ravitsemusohjauksen lisäksi ravitsemuksen asiantuntijana ja konsulttina ruokahuollossa, tiedottaa ravitsemusasioista, sekä toimii yhteistyössä järjestöjen kanssa väestön ravitsemuksen edistämiseksi.

Ravitsemusterapeutilla on myös laaja elintarvikkeiden, kliinisten ravintovalmisteiden ja erityisvalmisteiden tuntemus, taito valita kuhunkin tilanteeseen sopiva tuote sekä ajan tasalla olevat tiedot markkinoilla olevista valikoimista.

Lähde: www.ammattinetti.fi
Katso myös: www.rty.fi, www.terveysportti.fi

Ylös